Mainos

Lehtomäki ei lämpene listavaaleille

Keskustan varapuheenjohtajan ja ympäristöministerin Paula Lehtomäen mielestä listavaali sopisi huonosti suomalaisen kansanvallan perinteeseen.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) on esittänyt selvityksen tekemistä listavaaliin siirtymisestä. Kyseinen vaalitapa on käytössä muutamissa EU-maissa.

Lehtomäki toteaa Verkkoapilan nettisivuilla, ettei hän asialle ”kyllä lämpene”.

Uudistus ei istu suomalaistapoihin

Listavaaliin siirtyminen vaatisi hänen mielestään isoa poliittisen kulttuurin muutosta:

- Meillä on tämä henkilövaalijärjestelmä ja kansalaiset ovat tottuneet äänestämään ehdokasta [suoraan]. Epäilen, että puoluevallan lisääminen istuisi huonosti tähän perinteeseen, hän sanoo.

Lehtomäen mukaan listavaaliasiaa voidaan kyllä selvittää. Hänen mukaansa vaalikampanjoinnin kuluja voidaan kuitenkin rajoittaa mutenkin kuin listavaalilla.

Listavaalissa puolueet koostavat ehdokaslistat. Ehdokkaat laitetaan listalla järjestykseen vaikkapa puolueen oman jäsenäänestyksen perusteella.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.