Mainos

Lehtomäki Uruguayssa: Sellutehdas turvallinen

-Helsingissä juomme vettä joesta, jonka varrella on tehdas, ja olemme aika terveitä ja hyvinvoivia, totesi ministeri Lehtomäki Uruguayssa.

Ulkomaankauppaministeri Paula Lehtomäen eilen alkanut Uruguayn-vierailu uutisoitiin näyttävästi niin paikallisissa kuin naapurimaa Argentiinankin lehdissä.

Lehdet kertoivat Lehtomäen vahvistaneen, ettei Suomi aio puuttua kahdenväliseen sellutehdaskiistaan. Argentiinan tärkeimmät sanomalehdet Clarin ja La Nacion otsikoivat Lehtomäen puolustaneen Botniaa.

Lehtomäki sanoi Montevideossa lehdistötilaisuudessa, että Fray Bentosiin rakennettava Metsä-Botnian sellutehdas käyttää uusinta ja parasta mahdollista teknologiaa, mikä merkitsee, että tehtaan ympäristövaikutukset ovat olemattomat.

Hän teki myös selväksi, ettei Botnian toiminta ole Suomen hallituksen ohjattavissa.

Hän kertoi Suomessa olevan 19 samantyyppistä tehdasta, eikä niiden ole havaittu aiheuttavan saasteongelmia.

-Helsingissä juomme vettä joesta, jonka varrella on tehdas, ja olemme aika terveitä ja hyvinvoivia, totesi ministeri Lehtomäki.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.