Mainos

Lehtomäki: Ympäristöjärjestöjen tuki palaa parin vuoden takaiseen

Ympäristöministerin mukaan järjestöjen avustukset ovat olleet pari viime vuotta aiempaa korkeammalla tasolla, mutta nyt ne palaavat ennalleen.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) perustelee ympäristöjärjestöjen määrärahojen leikkausta sillä, että tuet palaavat entiselleen. Tuntuva määrärahaleikkaus sisältyy tuoreeseen budjettiesitykseen.

- Ympäristöjärjestöjen avustukset ovat olleet kaksi vuotta selvästi aikaisempaa korkeammalla tasolla. Tässä budjetissa niiden määrä on palautumassa parin vuoden takaiselle tasolle.

Lehtomäen mukaan tukea nostettiin vuonna 2006 sillä perusteella, että saariston siisteyteen haluttiin kiinnittää huomiota. Pidä saaristo siistinä -yhdistyksen tuki nousi silloin tuntuvasti.

- En pidä itsekään suuntausta mieluisana. Määrärahan kanssa näyttää olevan näin tarkkaa. Itämeri-kysymykset ovat tietysti sinänsä pikemminkin painoarvoltaan ja huolestuttavuudeltaan nousemaan päin.

- Kysymys on ennen kaikkea siitä, että ympäristöministeriön kehys on kaikkinensa pienenevä, ja tavallaan sitten tämä määrärahataso on sen mukainen.

Lehtomäki odottaa keskusteluja hallituskumppanin kanssa.

- Kyllä minä mielelläni ja varmasti jo ensi viikolla käyn keskusteluja hallituskumppanin kanssa, ja tietysti asia katsotaan loppuun asti eli siihen asti, kun eduskunta on valtion ensi vuoden talousarvion hyväksynyt. Siihen asti katsotaan, että onko meillä mahdollisuus päästä parempaan tilanteeseen.

- Mutta ongelmatonta ei ole tietysti sekään, jos joudumme kasvattamaan järjestökakkua tekemällä ministeriön sisäisiä siirtoja.

Hallituspuolue vihreät vastustaa ympäristöministeriön esittämiä leikkauksia ympäristöjärjestöjen valtionapuun. Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr.) mukaan leikkaukset on saatava pois budjetista.

Ympäristöjärjestöjen rahojen pitämistä ennallaan vaati lauantaina myös SDP:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.