Mainos

Leikkikentillä yhä runsaasti turvallisuuspuutteita

Leikkikenttien turvallisuudessa on edelleen suuria puutteita. Kenttien turvallisuusriskejä ei ole saatu kuriin, vaikka puutteet ovat olleet tiedossa jo vuosia. Esimerkiksi Itä-Suomen lääninhallituksen tuoreen selvityksen mukaan peräti 85 prosentilla leikkikentistä on yhä korjattavaa.

Vakavia onnettomuuksia sattuu vuosittain esimerkiksi suojakaiteiden puuttumisen tai erilaisen kulumisen vuoksi.

- Siellä voi olla esimerkiksi pintojen kulumista ja laitteiden ympärillä hiekkojen kulumista eli putoamisvaara-alueella tulee olla iskua vaimentavaa alustaa riittävästi. Sitten voi olla sellaista, että leikkivälineissä olevat kädensijat ovat löystyneet ja ne pyörivät, kertoo Lappeenrannan seudun ympäristötoimen terveystarkastaja Taina Rajala.

Suomen leikkikenttien määräykset on päivitetty viime vuoden marraskuussa. Kuntien terveystarkastajat tutkivat kuluttajaviraston tekemän tarkastuslistan pohjalta leikkikenttien kokonaisturvallisuuden.

Viranomaiset voivat puuttua laiminlyönteihin asettamalla väliaikaisia käyttökieltoja.

- Jos ilmenee vakavia turvallisuuspuutteita, niin on mahdollista antaa väliaikainen käyttökielto tällaisen puutteellisen laitteen osalta. Sitten asia menee kuluttajaviraston käsiteltäväksi, Rajala jatkaa.

Etelä-Suomen lääninhallitus järjestää ennakkotiedon mukaan kesällä leikkikenttien valvontaprojektin, jossa keskitytään ylläpitäjien omavalvonnan kehittämiseen, esimerkiksi kirjallisten huolto- ja kunnossapitosuunnitelmien tekemiseen.

Katso Heli Rautasen raportti Lappeenrannasta (Seitsemän uutiset 9.5.2009)

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.