Mainos

Lennot myöhässä jopa kuusi tuntia

Finnair on joutunut perumaan jo kymmeniä lentoja Ilmailualan unionin työntekijöiden ulosmarssin vuoksi.

Ulosmarssi on aiheuttanut myös kaaoksen matkatavaroiden käsittelyssä Helsinki-Vantaan lentokentällä. Finnairin mukaan matkatavarankäsittelyyn on saatu lisää väkeä töihin, mutta kentällä odottaa yhä selvitystä 4 000 matkalaukkua.

- Tilanne on se, että koko ajan kentälle tulee uusia lentoja ja niiden mukana lisää laukkuja, kertoo osastonjohtaja Lassi Rönkkönen.

Tähän mennessä on peruttu 40 lentoa. Rönkkösen mukaan on mahdollista, että lentoja perutaan vielä lisää. Myöhästymisiä on myös luvassa läpi päivän.

- Lennot ovat myöhässä kahdesta jopa kuuteen tuntia, pahoittelee Rönkkönen.

Ilmailualan unionin mielenilmaisu on vastalause sille, että Finnair on myynyt Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavara- ja lentokenttäpalvelut henkilöstövuokrausyritykselle.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.