Mainos

Lentäjien jaksaminen tapetilla – jotkut yhtiöt käyttävät kaiken pelivaran

Lentäjien jaksaminen töissä on yleinen huolenaihe maailmalla. Myös Suomen lentäjäliiton puheenjohtaja Sami Simonen myöntää, että lentäjien pitkät päivät huolestuttavat.

– Kyllä se on aiheellinen huoli. Samalla täytyy kuitenkin myöntää, että koko maailma on muuttunut, monella muullakin alalla on väsymystä, että siinä mielessä lentäjät eivät ole mikään erityinen ammattikunta, Simonen toteaa MTV:n Huomenta Suomessa. 

Simosen mukaan lentäjien väsymys on kuitenkin hankala asia lentokoneen takia.

– Konetta ei pysty laittamaan parkkiin taivaalla ja ottamaan pieniä torkkuja. Toisaalta meillä on kaksi ohjaajaa ja näihin on olemassa erilaisia konsteja, että äärimmäistä väsymystä voidaan sitten helpottaa. Samalla saadaan se kone sitten turvallisesti maahan.

Simosen mukaan Euroopassa ilmailuviranomaiset ovat tehneet nyt uusia määräyksiä ja pian myös tiedetään ovatko määräykset menneet oikeaan suuntaan. 

– Näemme, että jatkaako lentäjien väsymys kasvamistaan vai pystytäänkö sitä sitten hallinnoimaan paremmin näillä uusilla määräyksillä.

Uusissa säädöksissä on Simosen mukaan muun muassa helpotuksia ja joustoja luvassa yhtiöille, jotka ottavat käyttöön lentäjien väsymysseurantaa.

– Lähdetään siis siitä, että työvuorot eivät välttämättä olisi kylmää tietokonepohjaista työvuorosuunnittelua, vaan siellä olisi jonkin verran inhimillisyyttä mukana.

Pelisäännöt kaikille samat

Etenkin halpalentoyhtiöt ovat välillä olleet julkisuudessa tapetilla lentäjien väsymyksen vuoksi. Liikenteenturvallisuusvirasto Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu muistuttaa, että ilmailuviranomaisen näkökulmasta säännöt ovat kaikille samat.

– Ilmailuviranomaisen näkökulmasta on vain yhdenlaisia lentoyhtiöitä liiketoiminnasta riippumatta. Kaikilla on samat pelisäännöt, mutta on myös yhtiöitä, jotka eivät ota kaikkea irti siitä työ- ja lepoaikoja säätelystä, vaan ottavat pikkuisen pelivaraa sinne. Jotkut yhtiöt taatusti taas käyttävät viimeiseen tappiin asti kaiken mitä on varaa käyttää.

Simonen itse ei ole suomalaisista lentäjistä huolissaan.

– Pääsääntöisesti meillä on tilanne hallinnassa, mutta meillä on myös pienempiä yhtiöitä, joissa järjestelmät eivät ole välttämättä niin kehittyneitä. Sitten, kun uudet säädökset tulevat voimaan, niin nähdään miten maailma muuttuu.

Euroopan ilmailuviranomaiset tekivät uusia suosituksia ohjaamotyöskentelystä Germanwingsin turman jälkeen. EASA:n raportin suositusten mukaan ohjaamossa pitää aina olla kaksi ohjaajaa, lisäksi kaupallisille lentäjille tehdään tulevaisuudessa psykologinen testi, alkoholi- ja huumetestit. Lisäksi suunnitelmissa on perustaa ilmailulääketieteellinen tietokanta, jotta lentäjien terveystiedot saadaan kulkemaan maiden välillä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.