Mainos

Lentokone aiheutti vaaratilanteen Porissa

Rauhanturvaajia hakenut kone oli laskeutumassa kiitotielle, jolla oli kaksi kentän työntekijää.

Rauhanturvaajia Afganistaniin hakemaan tullut lentokone aiheutti vaaratilanteen Porin lentokentällä viime keskiviikkona. Kone oli laskeutumassa kiitotielle, jolla oli kaksi kunnossapitotyöntekijää. Vahingoilta kuitenkin vältyttiin.

Onnettomuustutkintakeskus (OTK) tutkii tapausta vakavana vaaratilanteena, kertoo johtava tutkija Heikki Melaranta. Tutkinta on vasta alkuvaiheessa. Tilanteen selvittämistä vaikeuttaa se, että OTK sai tiedon vasta puolentoista tunnin kuluttua tapahtuneesta. Siinä vaiheessa kone oli jo ehtinyt lähteä, kertoo Melaranta.

- Olemme saaneet lennonjohdon tallenteet, mutta niitä ei ole ehditty kuunnella. Tutkatallenteet saamme ensi viikolla.

Tapauksesta kertoi Iltalehti. Sen mukaan koneen kapteeni ei ollut ilmoittanut lennonjohdolle, että kone on laskeutumassa.

Porin lentoaseman päällikkö Seppo Mäkitalo oli lauantaina niukkasanainen. Hän vetosi OTK:n käynnistämään tutkintaan.

Mäkitalo ei kertonut myöskään sitä, kenen vastuulla on ilmoittaa vaaratilanteista ja miten nopeasti se on tehtävä.

- Meillä on asiasta sisäiset ohjeet, joista en kerro sen enempää, Mäkitalo sanoi STT:lle.

Heikki Melarannan mukaan tutkinnan tässä vaiheessa on vaikea sanoa, onko joku laiminlyönyt tehtäviään. Lisää selvyyttä tapahtumien kulkuun haetaan ensi viikolla kuulemalla kiitotiellä olleita työntekijöitä ja lennonjohtoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.