Mainos

Lentoliikenne sujunut hyvin säästä huolimatta

Lentoliikenne Helsinki-Vantaan kentällä on sujunut kohtuullisen hyvin vaikeissa oloissa. Päivän aikana on peruttu muutamia lentoja, mutta nekään eivät välttämättä johdu säästä, kerrotaan Finaviasta.

Lumentulosta huolimatta kaksi kiitotietä on pystytty pitämään koko ajan auki, sillä lumiaurat ovat olleet täydessä työssä ja kaikki kynnelle kykenevät ovat olleet liikkeellä, kertoo Helsinki-Vantaan lentoaseman apulaisjohtaja Heini Noronen-Juhola.

– Lumisade on meille tuttua, joten menetelmät ovat kunnossa.

Myöhästymiset ovat olleet pisimmillään puolesta tunnista tuntiin. Lunta enemmän lentoliikennettä on kiusannut kova tuuli.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.