Mainos

Lentoliikenteen lakkoa yritetään estää viikonloppuna

Maanantaina uhkaavan lentoliikenteen lakonuhan sovittelua jatkettiin valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla myöhään illalla.

Finnair


Kiistaan yritetään saada ratkaisua viikonlopun aikana. Osapuolet kävivät neuvotteluja jo aamupäivällä ja jatkoivat tilanteen selvittämistä illalla.

Lakon siirtämiseen kahdella viikolla ei turvauduttu, joten asiaan on saatava ratkaisu maanantai-iltapäivään kello 15 mennessä, jolloin työtaistelun on määrä alkaa.

Työehtosopimusta koskevat erimielisyydet koskevat mm. sopimukseen vaadittua alihankintakieltoa. Kiistan osapuolet SAK:lainen Ilmailualan unioni IAU ja Palvelualojen toimialaliitto ovat pohtineet mahdollisuutta useampivuotiseen sopimukseen.

Noin 3700 SAK:laista ilmailualan kenttähenkilöstöä koskeva lakko pysäyttäisi Finnairin ja muiden lentoyhtiöiden kotimaan liikenteen alkuviikosta täysin. Ulkomaanliikenne jatkuisi osittain. Mikäli ratkaisu jää sunnuntaihin, valtakunnansovittelijan toimisto ruuhkautuu jälleen, sillä kello 16 neuvotteluihin tulevat myös paperiteollisuuden työriidan osapuolet.

Voimalaitoslakko siirtyy kahdella viikolla


Aiemmin tänään soviteltiin myös yhdeksän kaupungin voimalaitoksia koskeva lakonuhkaa. Työministeriö päätti valtakunnansovittelija esityksestä siirtää lakkoja kahdella viikolla. Ensi torstaiksi suunnitellut voimalaitoslakot alkavat nyt huhtikuun 6. päivä, mikäli työsopimuskiistaan ei siihen mennessä saada ratkaisua.

STTK:lainen Konepäällystöliitto on uhannut pysäyttää sekä neljää kaupunkien energialaitosta että viittä osakeyhtiömuotoista voimalaitosta Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Kotkassa ja Mikkelissä. Osapuolet hylkäsivät maanantaina valtakunnansovittelija tekemän sovintoesityksen.

Jäänmurtajille uusi lakonuhka

Suomen Konepäällystöliitto antoi tänään myös kolme uutta lakkovaroitusta. Lakot alkaisivat 3. huhtikuuta. Niistä laajin koskee kaikkia jäänmurtajia, monitoimimurtajia, väyläaluksia ja retkikuntia. Toisen lakkouhkan piiriin kuuluvat konetarkastajat ja -katsastajat. Kolmas lakkovaroitus koskee luotsikutterinhoitajia.

Tänään soviteltiin ilman ratkaisevaa edistystä myös autoliikenteen sekä konsultti- ja suunnittelualojen työriitoja. SAK:lainen Auto- ja kuljetusalan liitto aikoo aloittaa 140 kuljetusalan yritystä koskevan lakon 26. maaliskuuta. Parhaillaan ovat meneillään satamien AKT:läisiä ahtaajia koskeva lakko sekä neljää tamperelaista bussiyhtiötä koskevat työtaistelut. Seuraava tapaaminen sovittiin tiistaiaamuksi.

Suunnittelulakkoa puretaan huomenna

Suunnittelualan työt uhkaavat pysähtyä ensi torstaina. Akavalaisen Ylempien toimihenkilöiden neuvottelujärjestön sekä STTK:laisten Teknisten liiton ja Suomen teollisuustoimihenkilöiden liiton sekä työnantajien Skol:n neuvottelijat tapasivat Saloniuksen perjantaina.

Uusi sovitteluyritys tehdään huomenna iltapäivällä. Lakonuhan piiriin kuuluu 8700 toimihenkilöä. Työtaistelu koskisi yli 130:tä suunnittelu- ja konsulttitoimistojen liiton jäsenyritystä tytäryhtiöineen. Kiistaa on lähinnä palkoista. Suunnittelijat katsovat jääneensä lamavuosien seurauksena tavallista syvempään palkkakuoppaan.
Lakko vaikuttaisi mm. talonrakennus- ja yhdyskuntasuunnitteluun sekä teollisuuden alihankintoina toteutettaviin suunnittelutehtäviin.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.