Mainos

Lentoliikenteen työtaistelusta sakot osapuolille

Työtuomioistuin on päättänyt, että lentoliikenteen lakon osapuolet joutuvat maksamaan toisilleen hyvityssakkoja.

Kiista Finnairin työehtosopimuksen noudattamisesta johtaa molempien osapuolten sakkoihin. Finnairin matkustamohenkilökunnan viimeviikkoinen lakko aiheuttaa rangaistuksen myös työnantajapuolelle, koska se on painostanut työntekijäliittoa työehtosopimuksen ollessa voimassa.

Työtuomioistuin määräsi Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistys SLSY:lle työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 8000 euroa.

Finnairin maksettavaksi tulee 4500 euroa. Sitä edustava Palvelualojen toimialaliitto saa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä 3000 euron sakot.

Työtuomioistuimen mukaan Finnair on painostanut SLSY:tä sopimusneuvotteluissa uhkaamalla palkata 500 uutta työntekijää tytäryhtiönsä Aero Airlinesin sopimuksen piiriin. Lakon aikana esillä oli 180 määräaikaisen työntekijän siirtäminen työehdoiltaan huonompaan Aeron sopimukseen.

Tuomioistuin katsoo, että kyseessä on ollut voimassaolevaan työehtosopimukseen kohdistuva työtaistelutoimenpide, jonka tarkoituksena oli ollut painostaa työntekijäpuoli hyväksymään esitetyt muutosesitykset.

Palvelualojen toimialaliitto ei puolestaan ollut SLSY:n vaatimuksista huolimatta ryhtynyt toimenpiteisiin työrauhan palauttamiseksi, joten se oli laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa. Tuomio on yksimielinen.

Finnairin suunnitelma palkata 500 uutta työntekijää Aeron palvelukseen johti torstaiaamusta perjantai-iltaan kestäneeseen työtaisteluun.

Finnair on arvioinut menettäneensä lakon aikana tuloja noin 2,5 miljoonaa euroa päivässä. Kustannuksia on vähentänyt palkka- ja polttoainemenojen väheneminen.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.