Mainos

Lentoliikenteen vaatimat palvelut uudistuvat rajusti

Euroopan ilmatilassa liikkuu kymmenisen miljoonaa lentoa vuodessa. Eri ennusteiden mukaan lentoliikenne lisääntyy edelleen.

EU:n Eurocontrol arvioi, että lentojen määrä voisi ylittää 11 miljoonan rajan jo vuonna 2018. Ilmatila siis ruuhkautuu ja matkustusmukavuus heikkenee.
Ilmailualan tarvitsemat palvelut paranevat merkittävästi, jos kansainväliset jättisuunnitelmat onnistuvat. Erityisen paljon muuttuisi Euroopassa. Tavoitteena on uudistaa koko järjestelmä niin, että se olisi sekä turvallisempi että toimisi tehokkaammin, kertoo Trafin johtava asiantuntija Kari Siekkinen.
– Meidän näkökulmastamme turvallisuus on aina ykkösasia. Kyse ei ole pelkästään tehokkuuden hakemisesta.
Siekkinen huomauttaa, että lentomatkustamiseen kuluvaa aikaa pystytään vähentämään, jos lento-osuuden sujuvuus paranee.

Tiedon ripottelusta yhteiseen systeemiin

Pikapuolin, todennäköisesti vielä tämän vuoden aikana, on tulossa voimaan uutta eurooppalaista lainsäädäntöä, joka yhdenmukaistaa toimintatapoja entisestään. Tämä on kuitenkin vasta alkusoittoa.

Meneillään on muun muassa jättimäinen System Wide Information Management -niminen projekti, jonka tavoitteena on yhdistää Euroopassa koko ilmailun toimialan vaatima informaatio.

Järjestelmän piirissä olisivat lennonjohdot, lentokenttien ylläpitäjät, lentoyhtiöt, maapalvelut, sääpalveluiden tuottajat, sotilasilmailu ja lentäjät yhden luukun periaatteen mukaisesti. Systeemistä saisi niin sääennusteita kuin vaikkapa reaaliaikaista informaatiota lentoliikenteen sujumisesta tai lentokenttien kiitotieremonteista.

– Kaikki tieto tuotetaan samaan järjestelmään ilman välikäsiä. Näin ollen se ei muutu matkalla, joten inhimillisten virheiden osuus pystytään minimoimaan. Tänä päivänä tietoja poimitaan eri lähteistä ja jälleenvälitetään. On aina mahdollista, että tässä tapahtuu virheitä, Siekkinen kuvailee.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.