Mainos

Lentoturman todistanut Antti: "Kone oli vaaputtavassa syöksykierteessä"

Pääkaupunkiseudulla asuva Antti Hyvönen vietti perheensä kanssa pääsiäistä sukunsa kesäpaikassa muutaman kilometrin päässä Jämijärven kentästä, kun päivä sai dramaattisen käänteen.

Seurueessa oli totuttu nousevien ja laskeutuvien lentokoneiden moottoriääniin, mutta äkkiä koneen äänen erikoinen katkeaminen sai pihalla olijat nostamaan katseensa taivaalle.

-Kone oli silloin jo nokka alaspäin hallitsemattomassa, vaaputtavassa syöksykierteessä. Meidän mielestämme koneesta tuli selvästi savua, Hyvönen kertoo.

Hyvönen pystyi seuraamaan putoamista varsin pitkään. Kone oli hänen arvionsa mukaan parin kilometrin päässä ja vaikutti täysin ohjauskyvyttömältä. Kone ei tullut alas korkkiruuvin tapaan vaan epämääräisesti pyörien.

-Jos ajatellaan, että koneen keula olisi ollut siinä keskipisteessä, niin pyrstö pyöri ulompaa kehää, Hyvönen kuvailee rajua putoamista.

Hyvänen ei pysty arvioimaan sitä, puuttuiko esimerkiksi koneen siivestä pala. Hieman ennen kuin kone katosi metsänrajan taakse lentokentän ja mökin väliin, seurue näki yhden tai kaksi avautuvaa laskuvarjoa. Räjähdyksen ääntä ei mökille kantautunut, mutta pian alkoivat kuulua hälytysajoneuvojen ja helikopterin äänet.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.