Mainos

Leo, 95, halusi haasteita ja tekemistä – edes syöpä ei hidasta

95-vuotias Leo Kantokari puhuu kuin nuoret miehet ja nauraa paljon: korkea ikä ei näy ulkonäössä, ei ajatuksenjuoksussa eikä edes sorminäppäryydessä.

– Eihän mulla tuntoa ole enää sormenpäissä, mutta ajan kanssa tämä onnistuu. Ja mihinkäs tässä on kiire, naureskelee Kantokari pienoismalleihin viitaten.

Hän elää nyt Vaasan kaupunginsairaalaan pitkäaikaissairaiden osastolla. Raju syöpä vei liikuntakyvyn ja pakotti toimeliaan miehen pyörätuoliin.

– Kun ei samalla tavalla pääse enää liikkumaan, piti keksiä jotakin tekemistä, kertoo Kantokari tuoreesta harrastuksestaan.

Sairaala on antanut Kantokarille pienen verstasnurkkauksen osaston perältä. Siellä on piirustuksia, liimaa, neuloja, lankaa, puristimia, valmiita ja keskeneräisiä töitä.

Mies rullaa huoneestaan työpisteelleen näppärästi: valmiina on jo norjalainen troolari ja työn alla amerikkalainen sota-alus, jonka historia kiehtoo.

– Ajatelkaapa sen ajan merimiehiä! Tykit piti ladata suusta ja ne sijaitsivat aivan kannen reunalla. Ei ollut turvalaitteita ei mitään, kun ukot touhusivat siellä, miettii Kantokari.

Itse hän teki pitkän työuran Valtion Rautateiden konepajalla, kaikkiaan 42 vuotta ennen eläkkeelle pääsyä. Veturit eivät kuitenkaan kiinnosta rakentelusta innostunutta.

– No ei, yritin yhtä veturia mutta se oli muovisista paloista, ei siinä ollut mitään haastetta – kuin lasten palapeli, moittii Kantokari.

Laivoissa on kaaria ja mastoja, kangasta ja puuta, vaikeita linjoja riittämiin.

– Ja ovathan ne kauniita, tämäkin aivan upea, esittelee Kantokari tullivenettä.

Ulkopuolisen täytyy ihmetellä miehen erinomaista työtä ja intoa, vaikka sairaus piinaa välillä rajustikin.

– Näköhän tässä alkaa mennä, mutta ystävälliset hoitajat laittavat välillä langan neulansilmään, paljastaa Kantokari.

Luustoon edennyt syöpä ei sekään virkeää miestä masenna.

– Ei sitä kannata tässä iässä päiviään laskea, ne loppuvat kun loppuvat.

95-vuotias Kantokari paljastaa myös pitkän ikänsä salaisuuden.

– Ehkä se on valoisa luonne? Kyllähän minäkin pahoitan välillä mieleni niin kuin muutkin, mutta olen ottanut elämänohjeekseni sen, että en kanna murheita repussani. Olen utelias ja katselen  maailmaa, hymyilee Kantokari.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.