Mainos

Leppien siitepölyä jo ilmassa

Turun yliopiston aerobiologian laitos on antanut ensimmäisen siitepölytiedotteensa.

Poikkeuksellisen lämpimän alkutalven seurauksena leppien kukinta on alkanut Lounais- ja Etelä Suomessa. Herkimmät leppäallergikot voivat saada oireita kukkivien pensaiden läheisyydessä. Myös pähkinäpensas kukkii Lounais-Suomessa, mutta siitepölyä ei ole vielä havaittu.

Siitepölytiedotteen tarve helmikuun alkupuolella ei ole täysin poikkeuksellista, mutta melko yllättävää, sanoo Turun yliopiston aerobiologian laitoksen dosentti Auli Rantio-Lehtimäki.

- Vuonna 2001 ensimmäinen tiedote annettiin 25. tammikuuta, mutta tämä vuosi on kakkosena. Yleensä aloitetaan vasta maaliskuun puolella.

Kevään ja kesän siitepölytilannetta ei vielä voi ennustaa.

- Tilanne on erittäin poikkeuksellinen. Kasvit ovat pahasti pois rytmistään, ja on vaikea sanoa, miten olosuhteet vaikuttavat myöhemmin kukkiviin kasveihin.

Koivuallergikkojen ei kuitenkaan vielä tarvitse olla huolissaan.

- Koivu pystyy vastustamaan tavallista lämpimämpiä jaksoja paremmin kuin aikaisin kukkivat lehtipuut.

Siitepölytiedotteesta kertoi ensimmäisenä Yle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.