Mainos

Leutoa alkutalvea seurasi kylmä helmikuu

Kylmästä helmikuusta huolimatta sydäntalvi eli joulu-helmikuu on jäänyt tavallista leudommaksi.

Leudon alkutalven jälkeen alkoi kylmä talvi. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan helmikuu oli kolmesta seitsemään astetta tavanomaista kylmempi. Kylmästä helmikuusta huolimatta sydäntalvi eli joulu-helmikuu jäi tavanomaista leudommaksi.

Talven alin lämpötila, -39,9, astetta mitattiin 6. helmikuuta Sallan Naruskassa. Pakkanen oli napakkaa myös Etelä-Suomen hiihtolomaviikolla.

Helmikuun keskilämpötila oli maan etelä- ja länsiosassa yhdeksästä viiteentoista pakkasastetta, etelä- ja lounaisrannikolla sekä saaristossa viiden pakkasasteen molemmin puolin.

Maan itä- ja pohjoisosassa keskilämpötila vaihteli 15:sta 20 pakkasasteeseen. Helmikuussa koettiin kaksi kireää pakkasjaksoa. 6.-9. helmikuuta lämpötila laski 30 pakkasasteen alapuolelle aina Etelä-Suomea myöten.

Selkeässä pakkassäässä aurinko paistoi helmikuussa tavanomaista enemmän. Lapissa aurinko paistoi noin puolitoistakertaisesti keskiarvoon verrattuna. Helmikuun lopussa pakkanen hellitti ja sää oli pilvistä. Harvinaisen kylmästä säästä johtuen helmikuun sademäärät olivat pieniä.

Joulu-helmikuun aikana satoi koko maassa tavanomaista enemmän. Eniten satoi Länsi-Suomessa ja Oulun läänissä, missä sademäärät olivat yli puolitoistakertaisia pitkän ajan keskiarvoihin nähden.

Lumipeitteen paksuus on edelleen 10-20 senttimetriä ajankohdan keskiarvoja ohuempi etenkin maan itäosassa, Oulun läänissä sekä Etelä-Lapissa, missä lunta oli enimmillään puoli metriä. Keski- ja Pohjois-Lapissa lunta on 60:stä 90 senttiin, mikä on Ilmatieteen laitoksen mukaan ajankohdalle tyypillistä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.