Mainos

Levien kevätkukinta syö Itämerestä happea

Levien tämänvuotinen kevätkukinta Itämerellä on paikoin ollut voimakkainta 15 vuoteen, arvioi luonnonsuojelujärjestö WWF raportissaan. Kuolleet levät ovat parhaillaan painumassa meren pohjaan, jossa niiden hajoaminen syö happea ja edistää näin hapettomien pohjien laajenemista.

Levien kevätkukinta ajoittuu maalis-toukokuulle. Itämeren pääaltaassa voi silloin olla kerrallaan miljoona kuorma-autollista levää.

- Muodostuva rekkajono olisi 12 000 kilometriä pitkä, Nordkappista Gibraltarille ja takaisin. Vain kaikkein voimakkaimmissa kesäisissä sinileväkukinnoissa voi muodostua yhtä suuria levämääriä, kertoo WWF Suomen meriasiantuntija Sampsa Vilhunen.

Typpikuormitus vaikuttaa

Pohjaan päätyvän kuolleen levän hajoamisessa kuluu paljon happea vedestä. Hapettomissa pohjissa ei ole pohjaeläimistöä eivätkä pohjakalat, kuten turska ja kampela, voi elää siellä.

Kevätkukinta on osa Itämeren perustuotantoa ja luonnollinen ilmiö. Nykyiset levämäärät kuitenkin tukahduttavat ekosysteemin toimintaa sen sijaan, että ne lisäisivät meren tuottavuutta.

Keväisten leväkukintojen voimakkuuteen vaikuttaa pääasiassa maalta tuleva talven typpikuormitus. Typpeä joutuu Itämereen maanviljelystä, asutusjätevesistä, fossiilisten polttoaineiden poltosta sekä laivaliikenteestä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.