Mainos

Liedon motoristikirkko veti ennätysyleisön

Liedon perinteiseen drive in -motoristikirkkoon on tänään osallistunut tarkkaan laskettuna 2276 moottoripyörää ja yhteensä noin 3500 henkilöä.

Moottoripyöräilijöiden kirkkotapahtumasta on vuosien kuluessa muodostunut valtakunnallinen ajokauden avajaistapahtuma. Liedon kirkon äärellä pidettyä messua edelsi moottoripyörien paraatina ajatettu ristisaatto Turun Kupittaalta Lietoon.

Jumalanpalveluksessa puhunut lääninrovasti Pertti Ruotsalo muistutti, että Liedon motoristikirkko on "legenda jo eläessään". -Moni teistä on ollut täällä mukana lukuisia kertoja vuosien varrella. Itse olen ensikertalainen, mutta tietysti olen lukenut tiedotusvälineiden uutisia tapahtumasta. Kun lehdissä on lainattu täällä pidettyjä puheita, olen mietiskellyt miten hyviä liittymäkohtia motoristien kokemuksilla on seurakunnan uskoon ja moniin seurakunnasta ja jopa koko ihmiselämästä käytettyihin vertauskuviin. -Yksi itseäni kiehtova vertaus on ajatus elämästä matkana ja seurakunnasta matkalla olevana Jumalan kansana. -Matkan varrella on omat myönteiset taipaleensa: aurinko paistaa ja elämä hymyilee. -Mutta on mutkat ja vastamäet, omat vaaransa ja vaikeutensa, eksymisenkin vaara. Joskus tarvitaan opastusta, karttoja ja tienviittoja. Tärkeää on oivaltaa myös, että matkalla ei olla yksin, vaan yhdessä, ja silloin matkalla tarvitaan toisten apua, tukea ja rohkaisua, sanoi Ruotsalo. Hän kysyi myös, että kun moottori käynnistyy ja tie avautuu eteen, onko siinä jotain sellaista vapautta ja lepoa, jota evankeliumin on tarkoitus saada aikaan elämässämme.

Liedon drive in -motoristikirkko järjestettiin nyt 22. kerran. Tänä vuonna tapahtuma kirjasi uuden osallistujaennätyksen. Nyt mukana oli siis 2276 pyöräkuntaa. Viime vuonna mukana oli noin 1700 moottoripyörää.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.