Mainos

Lihajalostamon palosta kymmenien miljoonien vahingot

Honkajoella sijaitsevassa lihajalostamossa riehunut tulipalo on aiheuttanut jopa kymmenien miljoonien vahingot. Palokunta hälytettiin iltapäivällä kahden aikaan Korpelan lihanjalostamolle, jonka tuotantotilat tuhoutuivat täysin nopeasti edenneessä palossa.

Honkajoen teollisuusalueella sijaitsevan lihajalostamon 3000-neliöiset tuotantotilat olivat kauttaaltaan liekeissä, kun ensimmäiset sammutusyksiköt saapuivat paikalle. Palo saatiin hallintaan muutamassa tunnissa.

Paloa on ollut sammuttamassa Honkajoen, Karvian, Kankaanpään, Siikaisten ja Ilmajoen palomiehiä sekä Niinisalon varuskunnan sotilaspalokunta. Palon syystä ei ole tietoa.

Jälkisammutukset ja raivaukset jatkuvat pitkään. Vuosi sitten valmistunut, noin tuhannen neliön varasto ja toimisto säilyvät kohtuullisen hyvin, mutta muu osa tuotantolaitoksesta koneineen paloi. Yrityksen 75 työntekijää joudutaan lomauttamaan. Palon syystä ei ole tietoa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.