Mainos

Liikanen Talouselämässä: Vienti romahti pahemmin kuin missään – nuoret kärsimässä

Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen sanoo, että Suomen ongelmiin täytyy hakea ratkaisuja nyt, tai kärsijöiksi jäävät nuoret. Liikanen arvioi talous- ja työllisyystilannetta Talouselämä-lehdelle.

Liikanen korostaa, että Suomella on poikkeuksellisen monta, yhtäaikaista vastatuulta. Esimerkiksi vienti on pudonnut enemmän kuin missään länsimaassa sitten 1970-luvun.

Liikasen mukaan Suomi tarvitsee rakennereformit, sillä kansantalous ei pysty rahoittamaan julkista sektoria nykyisessä koossa.

Pääjohtaja muistuttaa tuloerojen kasvun riskeistä. Jos työväen ja alemman keskiluokan tulot putoavat, se painaa kulutusta alas.

– Eriarvoisuus hidastaa talouden kasvua.

Liikanen arvioi myös pakolaisaaltoa.

– Pakolaisongelma ei ole kotimaan poliittinen ongelma vaan historiallinen muutos. Emme voi olla sen ulkopuolella.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.