Mainos

Liikekaupunki Ideaparkin avajaispäivä menestys

Ideaparkissa kaupataan muotia ja kauneutta kolmen hehtaarin alueella, toiset kolme hehtaaria ovat huonekalujen valtaamat.

Lempäälässä Tampereen eteläpuolella avattiin tänään 10 hehtaarin kokoinen liikekaupunki Ideapark. Ideapark on konseptina pohjoismaiden ensimmäinen ja suunnitelmia samanlaisen perustamisesta on jo Ruotsiin ja Tanskaan. Ideapark kiinnosti, sillä tämän päivän kävijämääräksi on arvioitu jopa 50 000 ihmistä.

Mielenosoittajat muistuttivat Ideaparkkiin saapuvia asiakkaita, miten ostoskeskukset lisäävät yksityisautoilua ja siten edistävät ilmastonmuutosta.

- Älkää käykö Ideaparkissa vaan suosikaa toista vaihtoehtoa eli ostakaa lähempää, yhteiskuntakriitikko Toni Paju sanoo.

Ideaparkin pääomistaja näkee asian toisin. Ideaparkin kävijätavoite on kahdeksan miljoonaa ihmistä ja myyntitavoite 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Ideaparkissa kaupataan muotia ja kauneutta kolmen hehtaarin alueella, huonekalut valtaavat toiset kolme hehtaaria. Tavaraa liikekaupunkiin on rahdattu tuhat rekka-autollista. Ensi vuonna valmistuvat uimahalli ja hiihtoputki.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.