Mainos

Liikennekaaoksen aiheuttanut festivaali siirtyy Helsinkiin

Espoossa liikennekaaoksen aiheuttanut Weekend Festival siirtyy Helsinkiin.

Tapahtuma pidetään elokuun puolivälissä Kyläsaaressa, järjestäjä kertoo.

Muun muassa elektronista musiikkia esittelevä festivaali järjestettiin viime vuonna ensimmäistä kertaa Espoon Luukissa. Tapahtuma sai liikenteen solmuun, ja festivaalivieraita jäi jumiin ruuhkiin.

Festivaalin järjestäjät saivat sakkoja, koska esimerkiksi liikenteen ohjaus jäi puutteelliseksi.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.