Mainos

Liikennekuolemat selvässä laskussa

Tieliikenteessä on alkuvuodesta kuollut 52 ihmistä vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan. Liikenneturvan tilastojen mukaan myönteistä kehitystä on tapahtunut lähes kaikissa tienkäyttäjäryhmissä.

Vakavien tieliikenneonnettomuuksien määrä on vähentynyt tänä vuonna. Erityisesti kohtaamis- ja suistumisonnettomuudet vaativat tammi-syyskuussa vähemmän kuolonuhreja kuin viime vuonna. Yllättäen myös rattijuopumusonnettoomuuksissa kuoli entistä harvempi.

- Valvonnan määrä on vähentynyt ja sitten puhutaan isoista ylinopeuksista, rattijuoppouksien lisääntymisestä - ainakin kiinni jääneitä rattijuoppoja on nyt sitten, liikkuvan poliisinkin kiinni ottamia rattijuoppoja tänä vuonna vähemmän kuin viime vuonna, ylikonstaapeli Teuvo Löhman liikkuvasta poliisista kertoo.

Jalankulkijoiden kuolemantapaukset kääntyivät jo viime vuonna hyppäyksenomaiseen laskuun, ja myönteinen kehitys näyttää jatkuvan tänäkin vuonna. Jalankulkijakuolemista ei edes Liikenneturvan vanhimmista 1940-luvun tilastoista löydy viimevuotista pienempää lukua. Muutenkin kevyt liikenne on ollut entistä turvallisempaa.

- On parannettu kevyen liikenteen väylästöä ja sitä kautta on saatu varmasti tämä hyvä tulos, ainakin osittain. Osin on sitten myös nämä nopeusrajoitukset, taajamien alennukset, jotka selvästi vähentää onnettomuuksien vakavuutta, Löhman kertoo.

Kaikkiaan alkuvuonna kuoli tieliikenteessä vajaat 260 ihmistä, kun viime vuonna vastaavaan aikaan kuolleita oli yli 300. Myös lähivuosien keskiarvosta on tultu alaspäin. Ja 30 vuotta sitten tilanne oli aivan toinen.

- No jos vuodesta 1972 lähdetään, niin mehän alamme olla kolmanneksessa kuolonuhrien lukumäärässä. Sillonhan luvut olivat liikennemääriin nähden ihan mielettömät, reilut 1150 reilut kuollutta, ja siitä on nyt sitten tultu 400 pintaan, Löhman muistuttaa.

Virallinen tavoite on saada vuotuisten kuolonuhrien määrä laskemaan 250:een vuoteen 2010 mennessä.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 30.10.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.