Mainos

Liikenneministeriö haluaa rahaa juna- ja bussivuorojen pelastamiseen

100 junavuoroa ja 500 bussivuoroa uhkaa karsiminen.

Liikenne- ja viestintäministeriö haluaa budjettiraameihin tuntuvasti lisää rahaa joukkoliikennevuorojen pelastamiseen sekä väylähankkeisiin.

Ministeriö ilmoittaa toiminta- ja taloussuunnitelmassaan vuosille 2006-2009 tarvitsevansa lisää budjettirahaa 200-350 miljoonaa euroa vuodessa. Nykyrahoituksella joudutaan ministeriön mukaan karsimaan 90-100 junavuoroa ja lakkauttamaan vuoden 2006 loppuun mennessä noin 500 bussivuoroa. Viime vuonna bussivuoroja karsittiin jo 200.

Joukkoliikenteelle ministeriö on laskenut tarvitsevansa17-23 miljoonaa euroa lisää peruslaskelmaan nähden. Tällä rahalla ja toiminnan tehostamisella pystyttäisiin säilyttämään henkilöliikenteen nykyinen laajuus rataverkolla, hillitsemään lippujen hintojen nousupainetta ja turvaamaan joukkoliikenteen peruspalvelutaso koko maassa.

Lisäksi luotaisiin edellytykset työmatkalippujärjestelmien kehittämiselle.

Radat ja tiet rapistuvat

Nykytasoinen tie- ja ratarahoitus ei ministeriön mukaan riitä liikenneverkkojen nykyisen kunnon säilyttämiseen kaikilta osin eikä tarpeelliseen määrään uusia hankkeita.

Nykyrahoituksella vuosina 2006-2009 valmistuisi yksitoista isoa hanketta ja uusia valmistuisi vain viisi. Tästä seuraisi ministeriön mukaan erityisesti pääkaupunkiseudun tieliikenteen yhä pahempi ruuhkautuminen ja Helsinki-Oulu-radan kehittämisen viivästyminen. Se heikentäisi rautateiden kilpailukykyä.

Ministeriön peruslaskelman mukaiset viisi suurta hanketta ovat Raahen meriväylä, Ilmalan ratapiha, Seinäjoki-Oulu-radan parannuksen ensimmäinen vaihe, valtatie 6 Lappeenrannasta Imatralle sekä rataosan Lahti-Luumäki-Vainikkala parantaminen.

Kehittämissuunnitelmassa olisi lisäksi 10 isoa tie- ja ratahanketta, jotka vaatisivat 381 miljoonan euron lisärahoituksen.

Ministeriöiden kaksipäiväinen neuvottelukierros tulevien vuosien menoista päättyi tänään. Hallitus sopii valtiontalouden raameista viikon päästä pidettävässä kehysriihessä.

(MTV3-STT)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.