Mainos

Liikenteen ohjausvika pysäytti junaliikenteen koko Etelä-Suomessa

Junavuorojen peruutuksia tuli ohjausvian vuoksi tänään kymmenkunta. Myöhästymiset kestivät keskimäärin puoli tuntia.

Junaliikenteen kauko-ohjauksessa syntynyt vika pysäytti VR:n junaliikenteen koko eteläisessä Suomessa aamupäivällä. Vian vuoksi lukuisia junavuoroja jouduttiin perumaan ja liikenne myöhästeli keskimäärin puoli tuntia.

Etelä-Suomen junaliikenteen puurouttanut vika havaittiin Helsingin liikenteenohjauskeskuksen tietokonejärjestelmässä varttia vaille kaksitoista aamupäivällä. Häiriö katkaisi yhteydet kaikille eteläisen Suomen ala-asemille, minkä seurauksena sekä lähi- että kaukoliikenne pysähtyivät.

Helsingin ja Riihimäen välisen pääradan lisäksi katkos keskeytti junien kulun rantaradalla Helsingistä Kupittaalle ja Vantaankoskelle vievällä kaupunkiradalla. Pysähdys kesti noin puoli tuntia ja junat pääsivät uudelleen liikkeelle kymmentä yli kaksitoista.

Pahin tilanne lähiliikenteessä

Järjestelmän pysähdyksen vuoksi VR joutui peruuttamaan useita lähiliikenteen junavuoroja. Vuoroja peruttiin kaikkiaan kymmenkunta, ja peruutukset koskivat kaikilla tunnuksilla kulkevia junia. Lisäksi junat myöhästelivät pahimmillaan puolisen tuntia.

Kaukoliikenteessä vika vaikeutti liikennettä erityisesti Helsingin ja Tampereen sekä Helsingin ja Turun välillä. Lisäksi yksi Venäjän-junan liikennöinti viivästyi häiriön takia.

Pahimmin myöhästyi Helsingistä Turkuun kello 11.09 lähtenyt Pendolino, joka jäi aikataulustaan jälkeen 37 minuuttia. Muissa kaukojunissa myöhästymiset vaihtelivat 20-30 minuutin välillä.

VR:n mukaan liikenne radoilla alkoi palautua normaaliksi kahdentoista jälkeen iltapäivällä. Lähijunista valtaosa kulki aikataulussa jo puoli yhden aikaan iltapäivällä, ja kaukojunaliikenteessäkin tavalliseen rytmiin palattiin pääosin puoli kahteen mennessä.

Syytä selvitetään

Ohjausvian syy ei vielä iltapäivään mennessä ollut VR:n tiedossa.

- Viasta ei ole jäänyt järjestelmään mitään jälkiä, joten toistaiseksi häiriön alkuperää ei ole pystytty tarkasti paikantamaan. Tutkimuksia kuitenkin jatketaan, VR:n Liikenteenohjauskeskuksen päällikkö Mauno Haapala kertoi.

- Oli onni, että järjestelmä saatiin käynnistettyä nopeasti uudelleen ja vika osui aamupäivään. Tilanne olisi ollut huomattavasti hankalampi, jos häiriö olisi osunut aamun tai iltapäivän työmatkaliikenteeseen.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 09.07.2004)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.