Mainos

Liikunta- ja kulttuuripalveluiden maksuissa korotuspaineita

Eniten kunnat keräävät pääsymaksuilla rahaa tällä hetkellä liikunta- ja kulttuuripalveluista. Pääsymaksujen lisäksi myös sponsorirahalla yritetään tulevaisuudessa rahoittaa aiempaa enemmän toimintoja.

Liikuntapaikkojen ylläpito käy kunnille kalliiksi, eivätkä nykyiset verotulot juuri anna mahdollisuutta toimintojen kehittämiseen. Helsingissä pohditaankin, voitaisiinko esimerkiksi liikunta- ja kulttuuripalveluista aiempaa suurempi osuus kattaa palvelun käyttäjien maksuilla.

- Mikäli verotulokehitys jatkuu sellaisena kuin se on pari-kolme viime vuotta ollut eli varsin heikkona, lisääntyvien menojen kattamiseen ei oikeastaan ole muuta mahdollisuutta kuin maksujen nostaminen, toteaa Helsingin kaupungin talousarviopäällikkö Lauri A. Manninen.

Kaikista liikuntamenoista pääsymaksut kattavat tällä hetkellä Helsingissä noin kymmenen prosenttia. Mannisen mukaan hyvä tavoite voisi jatkossa olla vaikkapa puolet.

- Tietenkin jos saadaan ns. sponsorin tulona vastaava raha, niin periaatteessahan ne ovat tavallaan vaihtoehtoja.

Maksutulot ovat Helsingissä vuodessa 200 miljoonaa euroa. Se vastaa kahden veroprosentin tuottoa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 28.03.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.