Mainos

Linda Linen aluksella uhkaava vesivuoto

Tiistaina käyttöön otettu virolainen Linda Express -alus on joutunut merihätään tänään iltapäivällä. Aluksen konehuoneeseen tulvi satoja litroja vettä.

Linda Express oli matkalla Helsingistä Tallinnaan vuodon saadessaan. Laivassa oli 232 matkustajaa ja 14 miehistön jäsentä. Aluksen matkustajat ovat päässeet laivasta Tallinnan satamassa.

Linda Linen mukaan onnettomuuden syy on todennäköisesti törmäys vedessä kelluneeseen tukkiin. Törmäysvaurioiden takia aluksen vesisuihkumoottorin pumppaama vesi pääsi sisään konehuoneeseen tiivisteiden välistä.

Tiistaina käyttöön otetun uuden venäläisvalmisteisen Linda Expressin piti olla täysin kunnossa ja käyttökelpoinen.

Kantosiivillä varustettu kaksirunkoalus joutui kuitenkin perjantaina kello 15.38 todellisiin vaikeuksiin, kun aluksen konehuoneeseen tulvi satoja litroja vettä. Alus oli lähtenyt liikenteeseen Helsingistä kello 14.30.

Alus oli vuodon sattuessa noin 12 merimailin eli noin 20 kilometrin päässä Tallinnan satamasta, jonne se pääsi kahden muun vesillä olleen aluksen saattelemana. Vuoto havaittiin Tallinnan majakan läheisyydessä. -Vasemman puolen koneet eivät enää toimineet, koska alukseen tuli vettä. Oikean puolen koneet toimivat, joiden avulla alus pääsi satamaan, Rein Ojasaar Linda Linestä kertoo.

Hänen tietojensa mukaan laivalla ei syntynyt paniikkia. -Osa matkustajista oli hätääntyneitä, mutta toisilla taas on kovemmat hermot. Ainakin ihmiset jonottivat rauhallisesti passintarkastukseen ja tilanne oli hallinnassa, hän sanoo.

Evakuointi laivalla ei ollut tarpeen, mutta kaikki muut mahdolliset turvatoimet otettiin käyttöön. Matkustajat muun muassa puettiin pelastusliiveihin. Myös Suomenlahden merivartiosto oli valmiustilassa, mutta heidän apuaan onnettomuudessa ei kuitenkaan tarvittu. -Kaksi vartiolaivaa ja kaksi helikopteria oli hälytetty valmiustilaan, mutta avun tarvetta ei kuitenkaan ollut, meripelastusjohtaja Jukka Harmainen kertoo.

Kantosiipialuksilla ei pahoja onnettomuuksia

Tallinnan ja Helsingin välillä on liikennöinyt nopeita katamaraani- ja kantosiipialuksia kymmenkunta vuotta. Vakavilta onnettomuuksilta on vältytty, vaikka uhkaavia tilanteita on ollut muutamia kertoja.

Kantosiipialus Laura on ollut karilla kaksikin kertaa. Ensin toukokuussa 1995 Tallink-yhtiön omistama Laura ajoi karille Särkän salmessa Helsingin edustalla. Aluksessa oli tuolloin 192 matkustajaa, mutta heillä ei ollut hätää. Laura ajautui pois väylältä ja karille kovan sumun vuoksi.

Seuraavan kerran Laura ajoi karille Itäkarin luona Suomenlinnan eteläpuolella kesäkuussa 1998. Tuolloin alus oli Linda Line -yhtiön omistuksessa. Sää oli onnettomuushetkellä sumuinen ja näkyvyyttä oli alle sata metriä. Alus jäi kiinni pohjaan. Kukaan aluksen 214 matkustajasta ei loukkaantunut.

Nopeiden kantosiipi- ja katamaraanialusten matkanteko Tallinnan ja Helsingin välillä on usein vaikeaa kovan tuulen vuoksi. Joka syksy joitakin vuoroja joudutaan perumaan liian kovan merenkäynnin takia.

Estonia ainoa suuronnettomuus

Hitaammille laivoille sattuneista onnettomuuksista ylivoimaisesti pahin on autolautta Estonian uppoaminen syyskuussa 1994. Estonian mukana hukkui 850 ihmistä, useimmat heistä ruotsalaisia ja virolaisia.

Estoniaa edeltänyt suurempi onnettomuus oli puskija Finnin ja proomu Balticin kaatuminen Hangon edustalla vuonna 1990.

Samana vuonna sattui uhkaava tilanne Viking Mariellalla, kun räjähdys konehuoneessa sytytti tulipalon. Aluksen oma sammutusjärjestelmä toimi ja palo saatiin sammumaan nopeasti.

Viime vuosien uhkaavat tilanteet ovat olleet pääasiassa tulipaloja. Viimeksi tulipalo syttyi autolautta Viking Cinderellalla tänä vuonna maaliskuun alussa, mutta palo saatiin tukahdutettua nopeasti eikä ihmisiä loukkaantunut. Cinderellan tulipalo syttyi yökerhossa orkesterilavan alla, kun sähkölaitteisiin tuli oikosulku.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 05.07.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.