Mainos

Lindén lakkauttaisi kirkkojen yhteisöveron

Kulttuuriministeri Suvi Lindén lakkauttaisi kirkon yhteisöveron ja korvaisi sen kirkon tukemisella valtion budjetista. Valtion tukea heruisi yhteiskunnallisesti merkittävien tehtävien, kuten hautaustoimen ja kulttuurihistoriallisten rakennusten hoitamiseen, Lindén toteaa Turun Sanomien ja Aamulehden haastattelussa.

Lindén perustelee ehdotustaan hautaustoimen poistumisella uskonnonvapautta koskevasta uudesta laista. Hautaustoimi on perinteisesti ollut tärkeä syy sille, että osa yhteisöverosta ohjataan kirkolle, mutta lakiuudistuksessa hautaustoimesta ollaan säätämässä erillinen laki.

Kirkollisveroon Lindén ei puuttuisi, vaan siitä kirkko saa hänen mielestään tulevaisuudessakin päättää itse. Lindén kuitenkin toteaa, että hänen mielestään kaikilla seurakunnilla tulisi oikeudenmukaisuussyistä olla sama kirkollisvero.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.