Mainos

Lindén odottaa huomautusta

Kulttuuriministerin tehtävät eilen jättänyt Suvi Lindén odottaa golfjupakastaan enintään huomautusta

Kulttuuriministeri Suvi Linden odottaa toimistaan vain huomautusta.

Kulttuuriministerin tehtävät eilen jättänyt Suvi Lindén odottaa golfkentän tukijupakastaan enintään huomautusta.
Lindén uskoo oikeuskansleri Paavo Nikulan arvioivan selvityksessään, että kyse oli lähinnä muotovirheestä.
Lindénin mukaan eropäätös syntyi lopullisesti vasta eilen iltapäivällä, eikä häntä millään tavalla painostettu jättämään hallitusta.

Lindénin eroon johti julkisuuteen tullut tieto siitä, että hän oli kulttuuriministerinä myöntänyt 170 000 euron valtionavustuksen oululaiselle golfklubille, jonka osakas hän on.

(STT)

(Huomenta Suomi 31.05.2002)


Suvi Lindén kiistää pelanneensa erollaan poliittista peliä suosionsa säilyttämiseksi ensi maaliskuun eduskuntavaaleissa. Lindén sanoo myös, ettei häntä painostettu eroamaan puolueen tai hallituksen taholta, ja vakuuttaa, että motiivina oli poliittisen järjestelmän uskottavuuden säilyttäminen.
Katso Suvi Lindénin haastattelu
(Huomenta Suomi 31.05.2002)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.