Mainos

Lindtmanin listoista kantelu oikeuskanslerille

Eduskunnan puhemiesten toiminnasta Lindtman-tapauksessa on tehty kantelu oikeuskanslerille. Kantelija on yksittäinen kansalainen.

Viime viikolla paljastui, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman oli toimittanut eduskunnan puhemiehistölle listoja SDP:n kansanedustajista, joille hän suositteli puheenvuorojen jakamista kyselytunneilla.

Kantelija arvioi lehtitietojen perusteella, että käytäntö ehti jatkua ainakin vuoden. Hänen mukaansa eduskunnan puhemiesten olisi pitänyt lopettaa Lindtmanin menettely alkuunsa eikä sallia sen jatkuvan.  

Kantelija katsoo, että virheellisestä menettelystä ovat olleet tietoisia ainakin puhemies Maria Lohela (ps.) ja varapuhemies Mauri Pekkarinen (kesk.), mahdollisesti myös varapuhemies Arto Satonen (kok.).  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.