Mainos

Linnut viipyneet Suomessa tavallista pidempään

Leuto alkutalvi on saanut linnut jäämään Suomeen tavallista pidemmäksi aikaa. Erityisesti vesi- ja lokkilintuja on selvästi keskimääräistä enemmän.

Jäättömillä järvillä ja merenlahdilla on vielä runsaasti vesilintuja. Isokoskeloiden suurimmat parvet eivät ole vielä edes ehtineet Etelä-Suomeen. Myös joutsenia ja kanadanhanhia on Suomessa vielä sadoittain.

BirdLife Suomen mukaan vesi- ja rantalintujen lisäksi tavallista enemmän on ilmoitettu havaintoja muun muassa västäräkeistä, niittykirvisistä ja sinisuohaukoista.

Suomessa on havaittu myös kaksi sellaista lintua, joita ei aiemmin ole talvikuukausina tavattu. Punapyrstölepinkäinen viipyi Oulunsalossa joulukuun alkupäiviin saakka ja kashmirinuunilintu löytyi itsenäisyyspäivänä Mäntyharjulta.

Toisaalta taas pihlajanmarjasadon niukkuus näkyy siten, että marjalintuja, kuten räkättirastaita, tilhiä ja taviokuurnia on keskimääräistä selvästi vähemmän.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.