Mainos

Lintubongarit puolustuksen tärkeimmät todistajat

Bodominjärven verityöstä syytetyn Nils Gustafssonin puolustus vetoaa vahvasti siihen, että nuorten leiripaikalla on käynyt ulkopuolinen murhamies.

Asianajaja Riitta Leppiniemi korosti Espoon käräjäoikeudessa aamupäivällä, että järvellä helluntaiaamuna olleet kaksi lintubongaria ovat puolustuksen tärkeimmät todistajat. Lintuja tarkkailleet pojat olivat nähneet ulkopuolisen, vaaleahousuisen henkilön poistuvan leiripaikan läheisyydestä kohti rantaa.

Lisäksi puolustus tähdentää, että Gustafssonin syyttömyyttä osoittavat tämän verijäljet teltan sisäpuolella. Veri on löytynyt Leppiniemen mukaan paikasta, jossa Gustafsson on kertonut nukkuneensa. Syytetyllä ei ole puolustuksen näkemyksen mukaan teolle motiivia.

Lisäksi leiristä on kateissa runsaasti tavaraa ja paikalta löydettiin siemennesteinen tyynyliina, joka ei kuulunut kenellekään nuorista. Leppiniemen mukaan 45 vuotta vanha teko on joka tapauksessa jo ehtinyt vanhentua.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.