Mainos

Lintuinfluenssaa löytyi nyt Ahvenanmaan lintutarhasta

Ahvenanmaalaiselta lintutarhalta on löytynyt nyt ensimmäistä kertaa lintuinfluenssaa, kertoo elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

Eviraan toimitetuista riikinkukoista ja kanoista löytyi korkeaa kuolleisuutta aiheuttavaa H5-tyypin lintuinfluenssaa. Viruksen tyypitys on Evirassa vielä kesken. Puolitoista viikkoa sitten Ahvenanmaalta löydettiin H5N8-tyypin lintuinfluenssaa tukkasotkista. 

Maarianhaminassa sijaitsevan Lilla Holmenin lintutarhan sairastuneet linnut löytyivät viikonloppuna. Lintutarhan loput kanat lopetetaan taudin leviämisen ehkäisemiseksi. Häkkilintujen osalta tilanne on vielä auki. Eviran mukaan tarhan ympärille perustetaan 10 kilometrin rajoitusvyöhyke ehkäisemään taudin leviämistä. 

H5N8-tyypin virus on levinnyt Euroopassa luonnonvaraisissa linnuissa sekä siipikarjatiloilla. Suomea lähimmät tapaukset varmistuivat Tanskassa ja Etelä-Ruotsissa.  

Viruksen ei tiedetä tarttuneen ihmiseen, mutta Evira kehottaa välttämään kuolleiden lintujen koskettamista ilman suojavälineitä. Lintuinfluenssaan viittaavista oireista on ilmoitettava heti kunnaneläinlääkärille tai läänineläinlääkärille. 

Maa- ja metsätalousministeriö antoi viime viikolla asetuksen, jolla siipikarja määrätään pidettäväksi sisällä 1. joulukuuta alkaen toukokuun loppuun. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.