Mainos

Lipponen arvosteli Kekkosta

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä Kekkos-tutkimuksella on vielä paljon töitä. Lipponen sanoo, että vasta sitten, kun kaikki aineisto on julkista ja tutkijoiden tasavertaisesti saatavissa, voidaan odottaa lopullista, ratkaisevaa elämäkertaa. Lipponen puhui Urho Kekkosen 100 vuotta -seminaarissa Helsingissä. Lipponen tunnustaa, että aikalaisilla on niin vähän etäisyyttä Kekkoseen, että subjektiivisuudesta voi vasta yrittää irrottautua.

Lipponen muistelee Kekkosta

Pääministeri Paavo Lipposen mielestä presidentti Urho Kekkonen oli suuri valtiomies sanan oikeassa merkityksessä. Samalla hänen näkemyksensä mukaan Kekkosessa on myös "totisesti arvostelemisen aihetta".

Lipponen ruoti varsin suorasukaisesti Kekkosen uraa Urho Kekkosen juhlaseminaarin avauspuheenvuorossa Helsingissä. Monessa hän antoi kiitosta Kekkoselle.

-Hän (Kekkonen) tunnusti realiteetit mutta teki niiden avulla omaa politiikkaa. Suomi nousi hänen johdollaan eurooppalaiseksi vaikuttajaksi ja suurvaltasuhteiden kehittäjäksi, hän tiivisti. Lipponen kiitti myös, että aktiivisen puolueettomuuspolitiikan tavoitteena oli Suomen kansainvälisen aseman vahvistaminen. Hyvät idänsuhteet petasivat johdonmukaista integroitumista läntisten demokratioiden yhteistyöhön. EEC-vapaakauppasopimus on hänen mielestään Kekkosen opin toteuttamista parhaillaan.

-Suomi ei ollut lännen etuvartio eikä Neuvostoliiton välikappale. Kun läntiset kommentaattorit joissakin keskusteluissa - pienemmissä piireissä - heittivät yllemme epäilyksen varjon, en malttanut olla kysymättä, missä asianomaisten kotimaat olivat vuonna 1940, hän kertoi. Suomettumiskeskustelu on Lipposen näkemyksen mukaan aiheellista, mutta kun puhutaan ulkopolitiikasta, voidaan kysyä, kumpi vei, kissa vai hiiri. Hän muistutti, että Suomi selviytyi voittajana kylmästä sodasta.

Nykyisen pääministerin toiminta kalpenee


Puhe sisälsi myös varsin voimakasta arvostelua. Puhuessaan Kekkosen menettelytavoista Lipponen viittasi professori Jukka Nevakiven näkemykseen: Kekkonen kulki usein rajamailla ja vain menestys pelasti hänet. Tämä antoi Lipposelle aiheen verrata Kekkosen tilannetta hänen omaan tilanteeseensa.

-En väitä, että valtakunnanoikeuden ovi olisi käynyt, mutta nykyisen pääministerin toiminta Itävalta-asiassa kalpenee pääministeri Kekkosen ulkopoliittisen omavaltaisuuden rinnalla. Lipponen ei viitannut mihinkään erityiseen tapaukseen. Kommentti kuitenkin kohahdutti jonkin verran yleisöä.

Lipponen mainitsi, että Kekkosessa on totisesti arvostelemisen aihetta. Kekkosen omien loukkaantuneisuutta voisi lievittää, jos ymmärrettäisiin, että Kekkos-kritiikki kohdistuu paljolti myös hänen aikalaisiinsa.

Lipponen arvosteli, että Etykistä ja maailman muutoksesta huolimatta ulkopolitiikkaan luotiin Kekkosen aikana ylivarovaisuuden perinne. Hänen mielestään Kekkonen olisi voinut, jos olisi halunnut, viimeistään 1970-luvun puolivälissä lopettaa ulkopolitiikan ympärille kehittyneen sisäpoliittisen pelin.

-Kekkonen ei halunnut, mutta se johtui myös järjestelmästä itsestään, vanhan miehen palvonnasta. Lipponen kertoi keväällä 1981 miettineensä, miten suhtautua Kekkosen toimintaan. Presidentti saattoi olla sairas, mutta niin kauan kuin hän oli virassa, oli mahdotonta ottaa sitä huomioon.

-Presidentti puuttui pääministerin ja hallituksen toimintaan tavalla, jota ei mitenkään voinut hyväksyä. Lipponen näyttää myös vastaavan Juhani Suomen Kekkos-elämäkerran viimeisessä osassa esiin tuotuun näkemykseen.

-Jos Kekkonen masentui siitä, että pääministeri ei suostunut eroamaan, voi sitä vain valittaa. Vanhan miehen ympärille oli kehittynyt palvonta- ja vallankäyttöjärjestelmä, joka piti häntä virassa liian pitkään, hän huomautti.

Leveä hymy Kekkosen kasvoilla


Presidentti Mauno Koivisto - vuoden 1981 pääministeri - esitti omassa puheenvuorossaan hyvin maltillisen kuvan Kekkosesta. Hänen vaikutelmansa on, että Kekkosen tavassa käydä ottamaan mittaa eteen nouseviin ongelmiin ja etsiä niihin ennakkoluuttomasti ratkaisuja on edelleen paljon varteen otettavaa.

-Ei maantiede ole mihinkään hävinnyt eikä historia ole loppunut eikä lopu. Koivisto myönsi, että Kekkonen oli monessa mielessä ristiriitojen mies. Hän ei kaihtanut ristiriitoihin joutumista silloin, kun näki ne ajamiensa tavoitteiden kannalta välttämättömäksi. Hän kiitti Kekkosen jo varhain oivaltaneen, että kansallista yhtenäisyyttä luodaan yhteistyöllä, erilaiset maailmankatsomukset tiedostaen ja erimielisyydet sietäen.

-Urho Kekkonen oivalsi, että Suomen turvallisuus on sidoksissa koko maanosamme, koko maailman turvallisuuteen, hän korosti. Koivisto viittasi maailman muuttumiseen ja mm. Suomen asemaan EU:n jäsenenä. Hän myönsi, että voi vain arvailla, mitä Kekkonen olisi tästä kaikesta ajatellut.

-Mutta sen perusteella, mitä itse tiedän keskusteltuani hänen kanssaan, niin Neuvostoliitosta ja kansainvälisestä politiikasta yleensä kuin Suomen asemasta ja erityisesti sen integraatiopyrkimyksistä en epäröi olettaa, että hänen kasvoillaan olisi tänään leveä hymy. Ei hän näkisi ristiriitaa Suomen tämänhetkisen aseman ja omien pyrkimystensä välillä, hän arveli. Eri asia Koiviston mielestä on, että paljon vaikeampi Kekkosen olisi sopeutua niihin muutoksiin, joita perustuslakeihimme on näinä vuosina tehty. Voi myös olla, että hän seuraisi Suomen taloudellista kehitystä ristiriitaisiin tuntein, kuten Koivistokin sanoi tekevänsä.
Kaikkinensa Koivisto sanoi olevansa varma, että tärkeimpänä Kekkonen olisi pitänyt Suomen kansainvälisen aseman vahvistumista.

Kansallista yksimielisyyttä myös talouden näkökulmasta


Kekkosen asemaa talouspoliittisena vaikuttajana pohtinut Tilastokeskuksen pääjohtaja Timo Relander huomautti, että Kekkosta on pidetty ennen kaikkea poliitikkona ja ulkopoliitikkona. Kekkosen vaikutus talouteen ja talouspolitiikkaan oli myös merkittävä.

-Se oli avainrooli siinä missä ulkopolitiikan johtaminen. Relander toi esiin etenkin Kekkosen aikoinaan laatiman pamfletin "Onko maallamme malttia vaurastua". Tekoaikana pamfletin merkitystä ei ymmärretty. Kuitenkin siitä muodostui operatiivinen talouspoliittinen ohjelma, jota pääpiirteittäin toteutettiin aina 1970- ja 1980-luvuille saakka.

-Kekkosen talouspolitiikan olennainen osa oli kansallisen yksimielisyyden tavoittelu. Tämä tavoite ilmenee Kekkosen toistuvissa pyrkimyksissä laajapohjaisin ja pitkäaikaisiin hallituksiin. Laajalla hallituspohjalla Kekkonen haki sitoutumista ulkopoliittiseen linjaansa, mutta kansallinen yksimielisyys oli toivottavaa myös talouden näkökulmasta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.