Mainos

Lipponen: Kaikki hakijat mukaan Helsingissä

Pääministeri Paavo Lipposen mukaan Helsingin huippukokouksessa otetaan todennäköisesti mukaan kuusi uutta maata EU:n jäsenyysneuvotteluihin. Lipposen mukaan tämä ratkaisu sai yleistä kannatusta perjantai-illan päivälliskeskusteluissa EU-johtajien kesken. Jäsenyysneuvottelujen odotushuoneessa ovat tällä hetkellä Latvia, Liettua, Slovakia, Bulgaria, Romania, sekä poisvedetyn hakemuksensa uudistanut Malta. Neuvotteluissa ovat jo mukana Viro, Puola, Tshekki, Unkari, Slovenia ja Kypros.

Tampereen erityishuippukokoukseen osallistuneet EU-johtajat eivät sitä vastoin sopineet vielä mitä tehdä Turkille. EU:n komissio ehdottaa, että Turkki saisi hakijamaan aseman, mutta että sen kanssa ei vielä neuvoteltaisi. Monet suuret EU-maat kannattavat tätä linjaa, mutta yhteisymmärrystä ei vielä syntynyt. -Toivomme, että voimme Helsingissä tehdä myönteisiä päätöksiä, mikäli mahdollista, Lipponen sanoi. -Puheenjohtajamaan kannalta toivon, että tapahtuu sellaista kehitystä, että on mahdollista päättää, että Turkki on hakijamaa, Lipponen sanoi. Hän ei suostunut tarkentamaan mitä kehitystä Turkilta vaadittaisiin. Ruotsia edustanut ulkoministeri Anna Lindh edellytti aiemmin perjantaina, että Turkki parantaisi ihmisoikeustilannettaan olennaisesti. Lipposen mielestä ilmapiiri Turkin jäsenyyshakemuksen ympärillä on kuitenkin muuttunut olennaisesti paremmaksi.

EU ottaa aikarajan itselleen


EU-johtajat pohtivat myös laajentumisen aikataulua. Lipposen mukaan on mahdollista, että Helsingin huippukokous sopii päivämäärästä, jolloin EU on kypsä ottamaan uusia jäseniä. Pääsevätkö uudet hakijat silloin jäseniksi riippuu niiden edistyksestä. EU:n on ennen seuraava laajentumista uudistettava päätöksentekoaan, ja Suomi valmistelee ehdotusta tulevan hallitustenvälisen konferenssin aloittamisesta.

Oman lisänsä tuo komission puheenjohtaja Romano Prodin asettama viisaiden ryhmä, joka antaa raporttinsa maanantaina. Alustavien tietojen mukaan työryhmä haluaisi laajentaa konferenssin asialistaa, ja kirjata Länsi-Euroopan Unioni WEU:n turvallisuustakuun EU:n peruskirjaan. Lipponen ei ennen julkistamista halunnut arvioida, otetaanko työryhmän ehdotukset millään tavalla huomioon Suomen valmistelutyössä. -On puheenjohtaja Prodin asia päättää mitä ehdotuksia hän tämän raportin perusteella tekee. Lipposen mukaan Suomi valmistelee uutta hallitustenvälistä konferenssia samalta pohjalta kuin aikaisemmin. Suunnitelmissa on edelleen rajattu asialista, jolle kuuluvat komission koko ja tehtävät, äänten painotus ministerineuvostossa ja määräenemmistöpäätösten lisääminen.

Solanalle täysi tuki

Tampere

Päämiehet keskustelivat myös EU:n uuden ulko- ja turvallisuuspoliittisen edustajan Javier Solanan tehtävistä. Lipponen totesi johtajien ilmaisseen täyden tukensa Solanalle tämän uudessa tehtävässä, jonka tämä ottaa virallisesti vastaan maanantaina. -Hänellä on kaikki edellytykset esittää tärkeää roolia unionin työssä ja sen ulkosuhteissa, mukaanlukien sen turvallisuus- ja puolustusulottuvuus. Haluamme hänen saavan tehtävässään mahdollisimman hyvän aloituksen, Lipponen sanoi. Solanalle keksittiinkin heti tekemistä. Hänen toivottiin yhdessä Länsi-Balkanin vakaussopimuksen koordinaattori Bodo Hombachin kanssa muotoilevan yhtenäistä strategiaa vakaussopimuksen vahvistamiseksi.

Tulevaisuuden EU

EU-johtajat pohtivat myös unionin tulevaisuutta yleisemmin, Lipponen kertoi. Päivällisillä kaivattiin keskustelua siitä, millainen EU tulee olemaan laajennuttuaan 20-30 maan kokoiseksi. -Meidän on pohdittava, mitkä olisivat laajennuksen rajat mitä tulee maantieteellisiin rajoihin ja väestöön. Millainen EU:n olisi oltava, kun sen väestö kasvaa sadoilla miljoonilla ja jäsenmäärä 20-30, Lipponen sanoi. Näitä kysymyksiä tuo esille muun muassa Turkin mahdollinen EU-jäsenyys. -Tampereella havaittiin ehkä ensimmäistä kertaa, että näistä asioista on alettava keskustella avoimesti, Lipponen sanoi.

Kokous päättyy

EU-johtajat päättävät huippukokouksensa Tampereella tänään. Viimeisen päivän ohjelmassa on perinteinen loppupäätelmien käsittely. Asiakirjaan kirjataan huippukokouksen tulokset ja määrätään jatkotyöstä. EU-maat ovat alustavasti suunnitelleet, että Tampereen aihepiiriin palataan viimeistään kahden vuoden kuluessa, mahdollisesti huippukokouksen merkeissä. Seuraavan kerran Suomessa pidetään EU:n huippukokous vajaan kahden kuukauden kuluttua. Helsingissä kokoonnutaan 10-11. joulukuuta.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.