Mainos

Lipponen kehuu talouspolitiikkaa

Talouspolitiikka saa kehuja pääministeri Lipposelta.

Pääministeri Paavo Lipponen kehuu hallituksen finanssipoliittisen linjan osoittautuneen talouden viimeaikaisen kehityksen valossa perustelluksi, kun elvytyspaineet on vahvassa kasvussa pidetty kurissa.

-Talouspolitiikassa on nyt tarkan pelin ajat. Hallitus arvioi budjettiriiheen mennessä korjausliikkeiden tarpeen, Lipponen kirjoittaa Turun Sanomien kolumnissa. Hän huomauttaa talouden epävarmuustekijöiden löytyvän kansainväliseltä puolelta, sillä kotimaassa on vahvat edellytykset hyvään kehitykseen.

Jos Länsi-Euroopan veto heikkenee, kasvuluvut jäävät ennustettuja alhaisemmiksi. Lipponen muistuttaa, että talouden näkymien heiketessä on entistä tärkeämpää panna asioita tärkeysjärjestykseen.
-Ollaanko valmiita punnitsemaan erilaisia menotyyppejä, vai pilataanko poliittinen keskustelu vaatimalla kaikkeen reippaasti lisää?

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.