Mainos

Lipponen kritisoi hallituksen EU-linjaa

Puhemies Paavo Lipposen mielestä vetovastuu EU-politiikasta kuuluu pääministerille.

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen arvostelee hallituksen tapaa hoitaa EU-asioita. Lipponen totesi Hämeen Sanomien 125-vuotisjuhlissa, että vetovastuu EU-politiikasta kuuluu pääministeri Matti Vanhaselle, eikä ministeriöille.

Lipponen peräänkuuluttaa myös nykyistä tiiviimpää yhteistyötä Saksan, Ranskan ja Benelux-maiden kanssa. Pääministeri Vanhanen ei tänään halunnut kommentoida kritiikkiä, mutta ulkoministeri Erkki Tuomioja pitää sitä itsestäänselvyyksiä sisältävänä kansalaiskeskusteluna.

- Hallitushan johtaa asioita yhteistyössä eduskunnan kanssa ja meillä on koko ajan tämä parlamentaarinen vastuu kaikista mitä teemme tai tekemättä jätämme, Tuomioja sanoo.

Tuomiojan mielestä Suomi tekee jo nyt tiivistä yhteistyötä EU-ytimen kanssa.

- Mehän teemme kaikkien kanssa yhteistyötä. Me olemme pystyneet HVK:n aikana vaikuttamaan siihen, mikä oli turvallisuuspolitiikassa sellainen ensisijainen asia, että ei syntynyt ratkaisuja, sellaisia ratkaisuja, jotka jakaisivat, toisivat uusia jakolinjoja unioniin. Tämä on ollut meidän toimintamme johtotähti ja se näyttää kyllä saaneen selvästikin eurooppalaisen tuen, ulkoministeri sanoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.