Mainos

Lipponen ottaa syyt korkeakoulujen kehittämislakisotkusta

Pääministeri Paavo Lipponen on ottanut korkeakoulujen rahasotkun omalle vastuulleen. MTV3:n uutisten mukaan Lipponen ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö ovat eri mieltä korkeakoulujen rahoista syntyneen sotkun syistä.

Pääministeri Lipponen

Jupakka syntyi, kun hallitus veti eduskunnan jo kertaalleen hyväksymän lakiesityksen pois käsittelystä.

Lipposen mukaan sivistysvaliokunta ei ollut salannut lakiehdotukseen tekemäänsä muutosta, joka olisi tuonut yliopistoille liki miljardin lisärahoituksen kahden vuoden kuluttua. Niinistön mielestä eduskunnan sivistysvaliokunta ei noudattanut pelisääntöjä lisätessään korkeakoulurahoihin 800 miljoonaa markkaa.

Lipponen sanoo, että opetusministeri Maija Rask kertoi asiasta etukäteen. Opetusministeri Rask toteaa, että lain tarkoittamia rahoja ei yksinkertaisesti ole.

Lipposen mukaan tiedonkulussa oli ongelmia mutta hän ei halua syyttää sivistysvaliokuntaa jupakasta. Lipponen lupaakin, että asia valmistellaan uudelleen kevättä varten, jolloin budjettikehyksistä päätetään.

-Kyllä tässä on selvästi ollut tietokatkos eikä siitä voi moittia valiokuntaa eikä myöskään ministeriä. Kyllä ministeri on asiasta kertonut, mutta sitä en minä eikä muukaan hallitus ole sillä tavoin rekisteröinyt että olisi voitu toimia. Vika on meissä ja nyt on hyvässä yhteisymmärryksessä valiokunnan johdon kanssa ja valiokunnan kanssa sovittu siitä että tätä asiaa valmistellaan kevättä varten kun budjettikehyksistä päätetään, Lipponen kertoo.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.