Mainos

Lipponen: Suomen otettava kantaa Unionin puolustusyhteistyöhön

SDP:n puheenjohtaja Paavo Lipposen mielestä Suomen on syytä osallistua Unionin puolustusyhteistyöhö. Tämä ei Brysselissä puhuneen Lipposen mukaan merkitse sitä, että olisimme nyt liittymässä NATOon.

Lipponen kuitenkin korosti, että Suomen on ennemmin tai myöhemmin ratkaistava kysymys mahdollisesta liittoutumisesta.

Tämä linjanmääritys osoittaa, että hallituspuolue SDP:n puheenjohtajan ja hallituksen kantojen välillä on selvä jännite.

- Eduskunnan ja hallituksen viesti on ollut se, että meidän pitää ensisijaisesti yrittää torjua puolustusytimen synty, mutta jos se syntyy, siitä tulee tulla kaikille avoin ja tilanne katsotaan uudelleen, mutta Lipposen perusviesti on, että joka suhteessa Suomen tulee olla mukana myös puolustusytimessä, kokoomuksen kansanedustaja Jari Vilén kritisoi.

- Hän on tätä linjaa pitänyt yllä jo pitkään. Perustellen sitä omilla näkökohdillaan. Hänellä on oikeus tällaiseen keskusteluun, puolustusministeri Seppo Kääriäinen muistuttaa.

Puolustusministeri sanoo, ettei Suomen kannasta ole epäselvyyttä. Hallitus noudattaa ohjelmaansa, johon Suomen harjoittama turvallisuuspolitiikka kirjattiin nimenomaan Lipposen esittämällä tavalla.

Lipposen mukaan Suomi ei ole nyt liittymässä NATOon, mutta kysymys liittoutumisesta tulee ennemmin tai myöhemmin meidänkin eteemme.

Pääministeri ja tuleva keskustajohtaja Matti Vanhanen sanoo Lalli-lehdessä, että mahdollisesta liittoutumisesta on joko järjestettävä kansanäänestys tai ainakin eduskuntavaalien pääteema.

Viime eduskuntavaalien alla kaikki puolueet halusivat vaieta Nato-jäsenyydestä, mutta nyt taas keskustelu käy vilkkaana.

(MTV3)

(Kymmenen uutiset 02.10.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.