Mainos

Lipponen: Suomi täysillä EU:n puolustusteolliseen yhteistyöhön

Suomen tulee olla täysivaltaisesti mukana EU:n kehittyvässä puolustusteollisessa yhteistyössä, sanoi pääministeri Paavo Lipponen tänään. Lipposen mukaan yhteistyölle syntyy uutta pohjaa, kun EU:n turvallisuus- ja puolustuspolitiikka tiivistyy.

Paavo Lipponen

Tähän yhteistyöhön Suomi tähtäsi, kun se viikon alussa haki täysjäsenyyttä Länsi-Euroopan puolustusmateriaaliryhmä WEAG:ssa, Lipponen totesi puolustustaloudellisen suunnittelukunnan kokouksessa. Lipposen mukaan täysjäsenyys WEAG:ssa antaa Suomelle mahdollisuuden osallistua täysivaltaisesti eurooppalaisiin monenkeskisiin materiaali- ja teknologiahankkeisiin.
-Se edistäisi kotimaisen puolustusteollisuuden toimintamahdollisuuksia ja kilpailukykyä, Lipponen sanoi.

Suomi on vuodesta 1997 toiminut WEAG:ssa tarkkailijana. Hakemus täysjäsenyydestä hyväksyttäneen loppusyksyllä, jolloin myös Ruotsi ja Itävalta ovat tulossa täysjäseniksi.

Lipponen korosti, ettei puolustusmateriaalihuolto voi enää rakentaa kansalliselle pohjalle. On suuntauduttava eurooppalaiseen tai kahdenväliseen yhteistyöhön. Lipposen mielestä hankintoja ja teollista yhteistyötä olisi harjoitettava ensisijaisesti EU:n jäsenmaiden kanssa.
-Yhteisesti hoidettavia järjestelyjä tarvittaisiin energia-alan lisäksi kuljetusten, puolustusvälineteollisuuden ja erityisesti tietojärjestelmien alalla, Lipponen sanoi.

Puolustusvoimien huolto kriisiaikana on entistä riippuvaisempi muun yhteiskunnan huoltovarmuudesta. Puolustuksen huoltojärjestelmä on integroitava elinkeinoelämän logistiikan ja huoltolaitosten kanssa, jotta huollon rakennetta ei tarvitse muuttaa valmiutta kohotettaessa.

EU:n pohdittava huoltovarmuutta

EU-maiden pitäisi Lipposen mielestä pohtia huoltovarmuuskysymyksiä ja sitä, voisiko huoltovarmuutta ylläpitää joillakin aloilla yhteisin toimenpitein. Helsingissä järjestetyssä EU-maiden seminaarissa tuettiin ajatusta, että EU:n nykyinen toiminta ja uudet mahdollisuudet kartoitetaan.
-Unionimaiden keskinäinen solidaarisuus on merkityksellistä tilanteessa, jossa kehittyvän kriisin vuoksi sisämarkkinoiden normaalista toiminnasta pyritään poikkeamaan, Lipponen huomautti.

EU:ssa on tosin muistettava, että yhdentoista jäsenmaan puolustukseen liittyvästä huoltovarmuudesta huolehtii Nato. EU:lle jäisi näin tehtäväkenttää siviiliyhteiskunnan toiminnan ylläpitämisessä. Suomessakin on asiaa pohdittava. Huoltovarmuuden mitoitusta pitää tarkastella kriittisesti, sen perusteella millaiseksi turvallisuuspoliittinen ympäristö arvioidaan, Lipponen sanoi.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.