Mainos

Lipponen: USA:n tapahtumat yhdistävät kansoja

Yhdysvalloissa tapahtuneet terroriteot herättävät pääministeri Paavo Lipposen (sd.) mielestä tarpeen tiivistää kansainvälistä yhteistyötä.

Lipponen arvioi, että tapahtumat yhdistävät kansoja. Venäjä tulee lähemmäksi Eurooppaa ja ns. länsimaita. Samalla on kuitenkin huolehdittava siitä, ettei rakenneta uusia vastakohtaisuuksia rikkaiden ja köyhien tai kristityn maailman ja islaminuskoisten välille.

Lipponen toivoi lauantaina TV1:n uudessa Lauantaiseura-keskusteluohjelmassa, että terroriteon selvitystyö tapahtuisi kansainvälisen oikeuden mukaisesti. Rankaisutoimissa ei pidä ohittaa oikeusprosessia.

Lipponen myönsi, ettei tätä voida kuitenkaan taata eurooppalaisin voimin. Hän oli silti varma, että Yhdysvalloissa harkitaan hyvin tarkasti, mihin toimiin ryhdytään.

Lipposelta kysyttiin myös hänen mahdollisista suunnitelmistaan jatkaa SDP:n puheenjohtajana ja pääministerinä myös kulumassa olevan vaalikauden jälkeen. Selkeää vastausta ei tullut.

Lipponen, 60 korosti, ettei kukaan ole korvaamaton, eikä Suomen tulevaisuus ole yhdestä miehestä kiinni. Hän vakuutti kuitenkin, ettei ole lähdössä eläkkeelle.

-Jonkinlaisen panoksen haluan vielä antaa työn kautta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.