Mainos

Lipponen: Uusi eläkepaketti parantaa eläkkeen saajien asemaa

Uusi eläke- ja työttömyysturvajärjestelmien paketti parantaa eläkkeensaajien asemaa, arvioi pääministeri Paavo Lipponen.

Pääministeri Paavo Lipponen pitää uutta eläkepakettia hyvänä.

Pääministeri Paavo Lipponen pitää uutta elälepakettia hyvänä.

-Kysymys ei ole eläkkeiden leikkaamisesta, vaan pikemmin voidaan todeta, että eläkkeen saajien asema paranee, Lipponen totesi.

Hän korosti uuden paketin tavoitteena olevan eläkkeellesiirtymisiän nosto parilla kolmella vuodella.

-Jos työelämässä pysytään, niin eläke paranee varsin tuntuvasti.

Lipposen mukaan työmarkkinajärjestöjen ja valtion välille syntynyt sopimus oli kompromissiratkaisu, jossa pyritään työhistorian mukaiseen palkanlaskentaan.

-Samalla säilyy myös tämä nykyinen kymmenen vuoden perintö. Siinä otetaan huomioon työntekijöiden erilaiset tarpeet nimenomaan julkisella sektorilla, jossa nykyistä järjestelmää pidetään edullisempana, sanoi Lipponen.

Väestön ikääntyminen huomioitava


Väestön ikääntymisen haasteisiin voidaan pääministerin mukaan vastata pitämällä huolta julkisesta taloudesta.

-Valtion talous tulee pitää ylijäämäisenä ja vähentää valtion velkaa niin, että se seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä olisi olennaisesti alhaisempi, Lipponen totesi.

Hänen kertoi valtiotalouden olevan rakenteellisesti ylijäämäinen, vaikka se saattaakin heiketä taloudellisen taantuman vuoksi.

-Kun talous elpyy ja ylijäämä kasvaa, niin meidän tulee sitoutua siihen, että valtion velkaa edelleen yritetään lyhentää.

Toinen tärkeä toimi olisi verotuksen kehittäminen työllisyyttä edistävällä tavalla, jotta työllisyys ja talouskasvu voidaan turvata. Lisäksi pitäisi kiinnittää huomiota eläkkeiden rahastointiin, nuorten työmarkkinoille siirtymisen nopeuttamiseen sekä syrjäytymisen ehkäisyyn.

Pääministeri lupaili muutosta myös lapsiperheiden asemaan.

-Hyvin paljon huomiota on kiinnitetty eläkkeensaajien asemaan, ja se on ollut poliittisesti vahvasti esillä, mutta kyllä perheidenkin ajan täytyy tulla, Lipponen korosti.

-Siirtolaispolitiikasta on monenlaisia käsityksiä. Jos ajatellaan sitä ratkaisuna meidän työvoimapulakysymykseen, niin saattaa olla, että silloin ollaan toiveajattelun puolella, Lipponen arvioi.

Hänen mukaansa siirtolaisilla on jatkossa jonkin verran merkitystä, mutta työvoimapulasta pelastajiksi ei heistä silti ole. Työelämässä on Lipposen mielestä kysymys myös asenteista, ja tärkeänä pääministeri pitääkin ihmisten toisilleen osoittamaa tukea.

-Muissa Pohjoismaissa pysytään pidempään töissä. Ihmiset puhuvat enemmän toisilleen, välittävät enemmän toisistaan ja ovat toisiinsa yhteydessä. Sillä tavalla jaksaa paremmin, Lipponen totesi.

Pääministeri puhui tänään Helsingissä Seniori - Suomen suunta 2002 -seminaarissa, jonka pääjärjestäjänä oli Wellage-seniorikanava/Wellmedia.

(MTV3-STT)

(Yhdeksän uutiset 12.11.2001)

Syntynyt eläkeratkaisu ei käytännössä vaikuta seuraavan kymmenen vuoden aikana eläkkeelle jäävien eläkkeisiin. Täydellä voimallaan eläkepalkkauudistus vaikuttaa vasta kymmenien vuosien päästä.

(Yhdeksän uutiset 12.11.2001)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.