Mainos

Lipposen ilmoitus ei käännä Timo Soinin päätä

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini uskoo, että tänään presidenttiehdokkuudestaan kertonut Paavo Lipponen pystyisi SDP:n ehdokkaana haastamaan gallup-suosikki Sauli Niinistön (kok).

– Kyllä se sosiaalidemokraattien sisällä asetelman muuttaa, ja peli on siltä osin selvä siellä. Lisäksi se omalta osaltaan sähköistää tilannetta, Soini sanoo.

Soini arvioi Niinistöä ja Lipposta samantyyppisiksi ehdokkaiksi.

– Siinä on kaksi melko samantyyppistä ehdokasta, Niinistö ja Lipponen. Siitä tulee mielenkiintoinen kilpalaulanta heidän välilleen, ja sen jälkeen kansa saa vaaleissa arvioida, edustavatko nämä hahmot menneisyyttä vai tulevaisuutta.

Soinin mukaan Lipposen mahdollinen lähtö presidenttiehdokkaaksi ei vaikuta hänen omaan päätökseensä lähteä ehdokkaaksi.

Lipposen lisäksi vasta Sauli Niinistö ja vihreiden Pekka Haavisto ovat ilmoittautuneet presidenttikilpaan. Soini arvioi, että puolueiden ehdokkaat ovat selvillä lokakuun loppuun mennessä. Omaa aikataulujaan Soini ei halua tarkentaa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.