Mainos

Lippujen trokaus ei ole rikos

Helsingin poliisi ei puutu ammattimaiseltakaan vaikuttavaan pääsylippujen trokaukseen. Metro-lehden mukaan esimerkiksi tänään alkaviin jääkiekon SM-liigan finaaliotteluihin on enää tarjolla lippuja epävirallisia teitä.

Huuto.netissä finaalilippujen myyntihinnat ovat tällä hetkellä sadan euron molemmin puolin, kun lippu halutaan ostaa heti.

- Toiminta ei ole käytännössä rikoslain sisältöön kuuluvaa, vaan puhutaan sopimusoikeudellisista asioista. Poliisi tutkii ainoastaan rikoslain alaisia tekoja, toteaa rikoskomisario Juha Laaksonen MTV3 Uutisille.

Lippujen varaamista pidetään silmällä

Virallisesti lippuja myymällä Lippupalvelulla myydään tällä hetkellä ainoastaan eioota SM-liigan finaaleihin. Keinot trokauksen hillitsemiseen ovat kuitenkin vähissä.

- Onhan se loppuunmyydyissä tapahtumissa iso ongelma, jonka ratkaisemiseksi olemme tehneet rajoituksia esimerkiksi lippujen varaamiseen tai kerrallaan myytäviin määriin. Emme kuitenkaan halua myöskään liioitella ongelmaa, sanoo Lippupalvelun toimitusjohtaja Ari Kuokkanen.

Lippupalvelussa ammattimaisesti toimivia trokareita on pyritty tunnistamaan esimerkiksi lippujen varausmäärien perusteella. Jos yksittäinen henkilö varaa esimerkiksi kymmenen kertaa yhdelle henkilölle sallitun enimmäismäärän, Lippupalvelu voi perua henkilön tekemät varaukset. Kuokkasen mukaan vain murto-osa lipuista on trokaamisen kohteena.

SM-liigan finaaliotteluihin lippuja ei ole voinut varata lainkaan.

- Loppuunmyydyn tapahtuman kohdalla harmittaa asiakkaan puolesta, että joku saattaa myydä lippua netissä tuplahintaan, Kuokkanen toteaa.

Espoon Blues kohtaa tänään Helsingin IFK:n SM-liigan ensimmäisessä finaaliottelussa.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.