Mainos

Liukas keli ruuhkautti tapaturmapäivystykset

Talven ensimmäinen kunnon lumisade ja sen mukanaan tuomat liukkaat ovat ruuhkauttaneet tapaturma-asemat Etelä-Suomessa.

Helsingissä Töölön sairaalan tapaturmapäivystykseen raajansa rikkoneita tuli ennätysmäisen paljon. -Olen ollut täällä töissä nyt kuusi vuotta, enkä ole ikinä nähnyt vastaavaa. Jonot ulottuivat pahimmillaan miltei kadulle asti, Töölön sairaalan tapaturma-alueen vastaava lääkäri, ortopedi Jan Lassus kertoi.

Töölössä hoidetaan ainoastaan tapaturmapotilaita, ja suurin osa heistä tarvitsee leikkaushoitoa. Valtaosalla tänään Töölöön tulleista potilaista oli murtumia raajoissa. Kaikkein tavallisimpia liukastumisvammoja ovat Lassuksen mukaan lonkka-, polvi, sääri- ja nilkkamurtumat. Myös ranne- ja olkavarsimurtumia sattuu jäisillä keleillä paljon. -Liikenneonnettomuuksien uhreilla on lähinnä rankamurtumia sekä keuhko-ontelo- ja vatsaontelovammoja, jotka ovatkin sitten oma lukunsa, Lassus huokaa. Iltapäivään mennessä Töölöön ei ollut tuotu vielä yhtäkään vakavasti kolarissa loukkaantunutta.

Keskivertopäivänä Töölön tapaturmapäivystykseen tulee noin 70 potilaista. Tänään potilaita oli käynyt jo puoleenpäivään mennessä kahdeksisen kymmentä, ja Lassuksen mukaan tahti kiihtyi kaiken aikaa. Päivystykseen jouduttiin hankkimaan apuvoimia sisäisin järjestelyin siirtämällä sairaalassa työskentelevät tapaturmatoimintaan.

Kiireettömiksi luokitellut tapaukset jouduttiin ohjaamaan muualle; tavallisten tapaturmien vuoksi Töölöön ei tänään kannattanut pyrkiä. -Jos pystyy itse liikkumaan, kävelemään tai istumaan, on ensimmäiseksi syytä ottaa yhteyttä päivystävään terveyskeskukseen. Meille kuuluvat vain tapaturmat, jotka vaativat ortopedistä kannanottoa, Lassus huomauttaa. Hän muistuttaa, että suurin osa tapaturmista sattuu kiireessä. -Kysehän on kuitenkin vahingoista. Jos ihmiset keskittyisivät paremmin siihen, mitä ovat juuri sillä hetkellä tekemässä, millaista reittiä menossa ja mihin ajamassa, onnettomuuksia sattuisi paljon vähemmän.

Valtaosa Töölöön tänään tulleista potilaista oli työikäisiä. Vanhukset ovatkin Lassuksen mukaan liukkailla usein selvästi varovaisempia. Talven ensimmäinen luminen päivä ruuhkauttaa hänen mukaansa joka vuosi tapaturmapäivystyksen. Tänä vuonna tilanne oli tavallista pahempi, mikä johtuu Lassuksen mukaan osin siitä, että tapaturmatapausten hoito keskitettiin viime vuoden alussa HUS-piirin uudistuksen yhteydessä Töölön sairaalaan.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.