Mainos

Liukastumismurtumia jo merkittävän paljon – ”Odotamme erittäin kiireistä iltaa”

Liukkaus on kasvattanut muun muassa Helsingin tapaturma-asemalle tuotujen potilaiden määrää reippaasti. Liukas sää yhdistettynä uudenvuodenaattoon tietää kiirettä sairaaloille ja terveyskeskuksille.

Tapaturma-aseman päivystävän lääkärin Jukka Hautalan mukaan liukastumisessa loukkaantuneita on tuotu nyt reippaasti enemmän kuin normaalisti.

– Liukkaus on näkynyt merkittävästi. Sen näkee varsinkin työikäisten terveiden ihmisten murtumissa. Niiden määrät ovat kyllä ihan selkeästi lisääntyneet, Hautala toteaa.

Tyypillisiä liukastumisvammoja ovat muun muassa nilkan-, säären- ja ranteenmurtumat. Iäkkäillä ihmisillä vaarassa ovat lonkat.

Hautalan mukaan asemalla on varauduttu vilkkaaseen iltaan. Periaatteessa valmiudet on toimia hyvinkin suurissa tilanteissa.

– Sanotaanko näin, että kun on näin liukasta ja uudenvuoden ilta, odotamme erittäin kiireistä iltaa. Siihen olemme varautuneet.

Hautalan mukaan liukastumiselta voi pyrkiä välttymään pihateiden kunnossapidolla, hiekoituksella tai nastakengillä. Hän kuitenkin muistuttaa, että varsinkin terveillä ihmisille liukastuminen tapahtuu todella äkisti.

– Että ei siinä hirveästi voi itse vaikuttaa. Tapaturmien täydellinen estäminen on lähes mahdotonta.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.