Mainos

Liukkaista varoitetaan tekstiviestin

Tietoa liukastumisvaarasta levitetään entistä tehokkaammin.

Kuusi kaupunkia lähettää varoituksen tekstiviesteillä: Lahti, Helsinki, Oulu, Jyväskylä, Kuopio ja Järvenpää. Liukausvaroituksia on lokakuun jälkeen kertynyt yhteensä yli 30, tuntuvasti enemmän kuin vastaavana aikana vuotta aiemmin. 

– Sadevettä on nyt jäätynyt katujen pintaan, selittää rakennusmestari Juha Tikka Lahden teknisestä virastosta, joka on puhelinvaroituskäytännön edelläkävijä Suomessa.

Tikan mukaan varoituksia on jaettu entiseen tapaan: alkukaudesta herkemmin ja sitten kyllästymistä varoen.

Lahden kaupungille on toistaiseksi tullut vain yksi korvausvaatimus kaatumisvahingosta, sekin keskustan ulkopuolelta.  

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.