Mainos

Liukkaus haittasi lentoliikennettäkin

Maahan sataessa jäätynyt vesi on aiheuttanut kymmenittäin kolareita Pohjois-Pohjanmaalla tänään. Mutta liukkaus ei ole haitannut pelkästään maantieliikennettä, sillä kiitoratojen jäätyminen on viime päivinä kiusannut lentoliikennettä monilla kentillä.

Pahimmaksi tilanne kehittyi eilisillasta lähtien Oulussa, jossa lentotoiminta jouduttiin lopettamaan kokonaan lähes puoleksi vuorokaudeksi.
Oulun lentoaseman kiitotie jäätyi rankan vesisateen takia eilisiltana peilikirkkaaksi. Lentotoiminta keskeytyi matkustajamäärältään Suomen toiseksi vilkkaimmalla kentällä kokonaan. Kenttä saatiin kuntoon aamuksi mm. kemikaalien avulla.

Viime päivinä kiitoratojen liukkaus on estänyt yhden reittikoneen laskeutumisen sekä Kuopion että Joensuun kentälle. Mutta pahin tilanne oli nyt siis Oulussa.

- Eilen illalla tai iltayöstä yksi kone joutui menemään suoraan Kemiin ja tänä aamuna kaksi Helsingin vuoroa jäi tulematta ja vastaavasti tietenkin paluuvuorot täältä jäivät pois, päällikkö Martti Oinas Oulun lentoasemalta kertoo.

- Meillä tehdään tuollaiset 22 000 nousua ja lähtöä vuodessa, ja jos niistä pahimpina aikoina jää 20-30 pois, niin se on kuitenkin suhteellisen vähän, Oinas selvittää.

Myös esimerkiksi Kajaanissa ja Kuusamossa kiitoteiden liukkauden esto on viime päivinä vaatinut normaalia enemmän työtä.

Sää on haitannut myös Helsinki-Vantaan kentän toimintaa. Syynä ei kuitenkaan ole ollut liukkaus, vaan sumun johdosta kentällä oli eilen vain yksi kiitotie käytössä ja lennot myöhästelivät pitkin päivää tavallista enemmän.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 22.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.