Mainos

Video: Puolustusministeri Niinistö: Suomessa turvallista, mutta valppaana oltava

Sipilän hallituksen ministerit ovat esitelleet näkemyksiään ja hallituksen linjauksia Suomen ulkomaanedustustojen päälliköille näiden vuotuisessa tapaamisessa Helsingissä.

Hallituksen ministereistä suurlähettiläille viimeisenä puhuu puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.). Puolustusministerin puheenvuoroa voi seurata suorana MTV Uutisten nettisivuilla kello 11.15 alkaen.

Kansainvälinen tilanne jatkuu vaikeana,  pakolaisvirta Eurooppaan kasvaa. Suomessa on kerrottu toistuvista ilmatilaloukkauksista.

Nykyinen hallitus haluaa parantaa Suomen turvallisuutta puolustusmäärärahoja kasvattamalla. Puolustusministeri Niinistö on myös aiemmin kesällä esittänyt ajatuksen Ahvenanmaan puolutussuunnitelman päivittämisestä.  

Suomella on maailmalla kaikkiaan 88 edustustoa tai toimipistettä. Niissä työskentelee 554 Helsingistä lähetettyä henkilöä sekä lisäksi asemamaista palkattuja työntekijöitä. Suomen edustustojen päälliköt kokoontuvat suurlähettiläspäiville vuosittain.

Aiemmin tänään tasavallan presidentti Sauli Niinistö piti suurlähettiläspäivillä oman puheenvuoronsa. 



Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.