Mainos

Video: Jämijärven turman loppuraportti julkistetaan

Onnettomuustutkintakeskus julkisti tänään Jämijärven lento-onnettomuuden tutkintaselostuksen.

Tiedotustilaisuutta voi seurata suorana MTV Uutisten nettisivuilla. Livelähetys alkaa kello 13.

Tilaisuudessa tutkintaa ja sen tuloksia esittelevät Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi sekä ilmailun johtava tutkija Ismo Aaltonen.

Tilaisuudessa näytetään muun muassa animaatio onnettomuudesta.

Jämijärven onnettomuus tapahtui viime vuoden huhtikuussa, kun laskuvarjohyppääjiä kuljettanut pienkone putosi maahan ja syttyi palamaan. Turmassa menehtyi kahdeksan ihmistä. Kolme koneessa ollutta onnistui pelastautui hyppäämällä koneesta sen pudotessa.

MTV Uutisten silminnäkijä tallensi kännykkäkamerallaan onnettomuuden. Kuvissa näkyy, kuinka putoava kone ohittaa muun muassa liitäjiä hyvin läheltä.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.