Mainos

Entiset puoluejohtajat arvioivat seuraajansa - oliko ennen kaikki paremmin?

Tänään SuomiAreenassa Porissa Eetunaukion lavalle on noussut parhaillaan aimo annos kokemusta, jonka kautta on hyvä arvioida maailman nykytilaa.

MTV:n järjestämässä entisten puoluejohtajien paneelissa kohtaavat Matti Vanhanen (kesk), Eero Heinäluoma (sd.), Martti Korhonen (vas) sekä Anni Sinnemäki (vihr.).

Tilaisuus näytetään suorana Eetunaukion lavan suorassa nettilähetyksessä.

Keskustelu alkoi Kreikalla.

Sinnemäen mielestä Kreikkaa kohtaan on käytetty liian kovia otteita. Korhosen mukaan EU yrittää kouluttaa ja kasvattaa Kreikkaa.

- Eurooppalaisessa kehityksessä tulee nyt takapakkia. Syriza ei ole ollut  luomassa näitä Kreikan ongelmia. Meidän ei pidä lietsoutua johonkin tunnetilaan vaan keskittyä ongelmien ratkaisuun, hän sanoo.

Sinnemäki toivoo, etteivät kotimaan asiat jää Kreikan varjoon.

Heinäluoman mielestä Kreikan tilanne näyttää hirveältä, sairaaloilta loppuu rahat ja lääkkeet. Hän pitää mahdollisena, että Kreikka ajautuu euron ulkopuolelle.

Heinäluoman mukaan ensimmäinen tukipaketti vuonna 2010 meni pankeille suurimmalta osalta. Hänen mukaansa vastuut lisääntyvät myös Suomessa, jos lähdetään kolmanteen pakettiin. 

Keskustelu jatkui suomimalla uuden eduskunnan ja hallituksen toimintaa.

Heinäluoman mielestä hallituksen toiminnassa on ollut parasta uudenlainen alku - huonoa sen sijaan se, etteivät leikkaukset kohdistu hyvätuloisiin.

Selvästi hallituksesta haluttiin ideologisesti yhtenäinen ja siinä onnistuttiin. Vaikeat ajat takaavat sen että poliittisesti vaikeaa tulee olemaan, arvioi Sinnemäki.

Korhonen mielestä pienituloisia koetellaan, mutta asiat varmasti tarkentuvat syksyn mittaan.

- Eläkkeeltä on mukava seurata asioita, hän sanoo.

Kestääkö PS neljää vuotta?

Heinäluoman mielestä Kreikka tulee koettelemaan perussuomalaisia.

- Veikkaan, että mutinaa tulee, mutta perussuomalaiset pysyvät kyydissä.

Vanhasen mukaan perussuomalaiset on sitoutunut. Korhonen veikkaa, että hallitus kestää 1 v ja 7 kk. 

Tästä on kyse

MTV Uutisten vastavan päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan ja politiikan toimituksen päällikön Timo Haapalan vetämässä tentissä puidaan sitä, oliko ennen kaikki paremmin. 

Haapalan mukaan ex-puoluejohtajat laitetaan myös arvioimaan seuraajiensa tekemisiä - onko heillä samanlaista viisautta hoitaa maailman asioita.

Paneelissa saatetaan avata myös vanhoja haavoja. Haapalan mukaan esimerkiksi Vanhaselta voidaan kysyä, miksi kepu lyö aina päätä seinään. Vanhasen oma eläkeuudistus meni puihin - mitä on tapahtumassa nyt Juha Sipilän yhteiskuntasopimukselle?

Haapala uskoo, että lavalla kuullaan erilaisia näkemyksiä sekä menneestä että nykytilasta. Puolue-erot vaikuttavat, mutta myös persoonat ovat erilaisia.

- Mutta kaikki ovat mainioita persoonia! Vanhanen on vapautuneempi kuin ennen, Heinäluoma ja Anni Sinnemäki oikeita huumori-ihmisiä, Korhonen eläkeläinen, joka katselee asioita sitä näkökulmasta.

Lisäksi ohjelmaa on nähtävillä kolmelta eri lavalta, joilla vierailee huomenna suurin osa päivän nimekkäimmistä keskustelijoista.

Katsomo-video ei ole saatavilla


Katsomo-video ei ole saatavilla

Lisäksi illalla kello 19.30-21 nähdään sekä MTV3-kanavalla että MTV Katsomossa SuomiAreena Special, joka jatkaa päivän teemoja mielenkiintoisten vieraiden kanssa.

Tiistaina aiheena ovat Suomen talous, soten haasteet sekä koulukiusaaminen. Ohjelmassa ovat mukana muun muassa Carl Haglund, Paavo Arhinmäki ja Jani Toivola.  Lisäksi otetaan selkoa, mitä kuuluu Waltteri Torikan kesään.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.